You are viewing an old version of this page. View the current version.

Compare with Current View Page History

« Previous Version 14 Next »

Metatietovaranto Melindaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan yhä paremmin kirjastojen tarpeita. Strategiakaudella 2017-2020 palvelun toimintamallia ja alustaa uudistetaan huomioiden lähivuosina muuttuvan kuvailuympäristön vaatimukset. Elektronisten aineistojen määrän yhä kasvaessa ja painetun aineiston määrän pienentyessä e-aineistoihin liittyvät kysymykset ovat jatkuvasti esillä. Keskeisessä roolissa on ratkaisujen löytäminen elektronisten aineistojen metatietojen sujuvaan hallintaan.

Melinda-kirjastoille tehtiin maaliskuussa 2017 e-aineistokartoitus, jonka tarkoituksena oli selvittää, miksi sähköisiä aineistoja ei kuvailla yhteiseen metatietovarantoon samassa laajuudessa kuin painettuja aineistoja. Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli saada parempi ymmärrys nykykäytäntöjen syistä, kirjastojen tulevaisuuden tarpeista ja odotuksista ja siten saada viitteitä Melindan kehittämiseen.

Kartoituksessa oli korkea vastausprosentti ja laadukkaat sanalliset vastaukset. Tämä kertoo, että kirjastot kokevat e-aineistoihin liittyvät kysymykset tärkeiksi. Kirjastot toivovat prosesseihin helpotusta, koska e-aineistojen käsittely saattaa tuottaa paljon työtä kirjastoissa. Tekemisen keskittämisellä voitaisiin vähentää kirjastoissa tehtävää päällekkäistä työtä. Useat kirjastot näkevät Melindan mahdollisuudet juuri tässä kohtaa metatietojen käsittelyn ja kuvailun osalta. Melindan kautta saataisiin työtä jaettua kirjastojen kesken ja hyödynnettyä muiden jo kertaalleen tekemää työtä.

Kehitysohjelma on laadittu e-aineistokartoituksesta saatujen tietojen pohjalta ja lisäksi on tutkittu metatietovarannossa jo olevia e-aineistoja. Ohjelma jakautuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen toteutetaan vuosien 2017-2018 aikana. Toinen vaihe etenee osittain rinnan ensimmäisen vaiheen kanssa painottuen vuoteen 2018.

Melindan e-aineistokartoitus, pdf

Vaihe 1: Kehitysohjelma 2017-2018
TavoiteToimenpide

1.Kotimaiset e-aineistot kattavasti kansalliseen metatietovarantoon

Kirjastojen osallistuminen talkoisiin

E-aineistojen käsittelyprosessin arviointi kussakin kirjastossa (esim. ostetut e-kirjat, Alma Talentin Verkkokirjahylly, Kauppakamarin Tieto, Terveysportin aineisto, Ellibsin kautta tilattavat)

Pohdittavaa:

  • ostettujen e-kirjojen kuvailu jatkossa oman tietokannan sijaan Meindaan - muutkin hyötyvät
  • ostetut e-kirjat Melindassa muiden jo kuvailemana - voimmeko hyötyä?
  • muiden e-aineistotyyppien arviointi kirjastossa, erityisesti kotimaiset aineistot
Kirjaston päätös eMelinda-talkoisiin osallistumisesta: aletaan kuvailla kirjaston e-aineistoja nykyistä enemmän Melindaan.

2. Uusia työkaluja Melinda-ympäristöön kuvailutyön tueksi

Muuntajan (e-tietuetyökalu) kehittäminen

Fennican käyttöön on rakennettu Melindassa e-tietue-työkalun malli, joka helpottaa e-aineiston kuvailutyötä. Työkalu hyödyntää e-aineistoa vastaavan painetun aineiston kuvailutietoja.
Muut apuvälineetMuiden apuvälineiden mahdollisuuksia selvitetään.
Selvitetään Kansalliskirjastolle e-vapaakappaleista luovutetun metatiedon mahdollinen tuonti ja hyödyntäminen Melindassa.Rakennetaan erätuontijärjestelmä ulkoisten toimijoiden aineistojen tuomiseksi Melindaan.
3. E-aineistojen linjaukset ja ohjeistus kuntoonKäytäntöjä yhtenäistetään ja sovitaan yhteisistä tavoitteista ja linjauksista.

Kuvailevan metatiedon asiantuntijaryhmä Kumea ja Melindaa ohjaava Tiedonhallinnan ohjausryhmä käsittelevät asiaa. Kumea työstää sähköisten aineistojen kuvailutyöohjetta.

Lisäksi käsittely mahdollisesti kirjastosektoreiden omissa johtoryhmissä ja/tai asiantuntijaryhmissä.

Ohjeistuksen päivitys Melindan toimintaohjeeseen.
4. Melindan e-aineistot talonmiehen tarkkailuunLaadun seuranta ja tarkkailu

Tarvittaessa massakorjaustoimenpiteet.

Talonmiehen tuokiot ja paimenkirjeet nostavat tarvittaessa esiin ongelmakohtia.

5. Tietoisuuden lisääminen eMelindastaViestintä

Käsittely Talonmiehen tuokioiossa

Tiedotteet, tilaisuudet

Esim. Talonmiehen tuokio 12, ks. Tapahtumat ja koulutukset ja uutinen E-Melinda vie eteenpäin sähköisten aineistojen kuvailua.

Vaihe 2: 2017 - 2018
TavoiteToimenpide 
6. FinELib-aineistot Melindaan -selvitysTutkitaan, mitkä FinELibin kautta saatavien e-aineistojen metatiedoista mahdollista ja hyödyllistä tuoda Melindaan.

Huom. Vain aineistot, joissa metatiedon käyttö on metatiedon tuottajan/välittäjän luvalla sallittua tuoda yhteisiin palveluihin kuten Melinda.

Lisäselvitystä vaativat sekä saatavan metatiedon laatu että muoto, mahdolliset testiaineistot.

Lisätietoa kaivataan siitä, miten kirjastot käyttävät juuri näitä aineistoja. Jos useat kirjastot muokkaavat ja korjaavat välitettyä metatietoa, kannattaa pohtia asioiden keskittämistä.

Toisen vaiheen jatkotoimenpiteistä päätetään selvityksen pohjalta.  
  • No labels