Page History
Tässä ohjeessa kuvataan ISNI-tietokantaan lähetettävien tietojen teknisiä vaatimuksia ja laatukriteereitä. Lisäksi kerrotaan perusasioita ISNI-tunnuksen rakenteesta ja niistä periaatteista, joilla ISNI-tunnukset myönnetään.
Ohjeen ensimmäisessä luvussa Mitä sinun tulisi tietää ISNI-tunnuksesta ja julkisista identiteeteistä tutustutaan perusasioihin. Tämän jälkeen käydään läpi ISNI-tietokantaan lähetettäviä tietoja (luku ISNI-tietokantaan lähetettävät tiedot) ja lähtettävien tietojen julkisuusaste ISNI-tietokannassa (luku Henkilötietojen julkisuusaste ISNI-tietokannassa). Luku ISNI-lähetykset on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin: julkiset identiteetit ja niihin liittyvät teokset, nimien järjestys ja merkintä, toimitettavien tietojen formaatti ja tietojen käsittely. Ohjeen loppupuolella ovat vielä suositukset ISNI-tunnusten tallentamisesta omaan järjestelmään (linkki) ja oma luku tietojen päivittämisestä (linkki).
Ohjeeseen on lisätty mahdollisimman paljon esimerkkejä, joita on sijoitettu sinisiin esimerkkilaatikoihin. Vinkit ja suositukset näkyvät puolestaan vihreissä laatikoissa.
Ohjeeseen on lisätty mahdollisimman paljon esimerkkejä, joita on sijoitettu sinisiin esimerkkilaatikoihin. Vinkit ja suositukset näkyvät puolestaan vihreissä laatikoissa ja XML-koodipätkät harmaissa.
Ohje on Kansalliskirjaston Ohje on Kansalliskirjaston ylläpitämä. Jos tarvitset lisätietoja tai jos et ole tästä löytänyt vastausta omaan kysymykseesi, ota meihin yhteyttä: toimijakuvailu-posti @ helsinki.fi.
...
Anchor AlkuPiste AlkuPiste
Table of Contents
Anchor ISNItunnuksestaJaJulkisistaIdent ISNItunnuksestaJaJulkisistaIdent
Mitä sinun tulisi tietää ISNI-tunnuksesta ja julkisista identiteeteistä
ISNItunnuksestaJaJulkisistaIdent | |
ISNItunnuksestaJaJulkisistaIdent |
...
Tähän osioon on koottu ISNI-lähetyksen näkökulmasta olennaisimmat tiedot ISNI-tunnuksesta, julkisista identiteeteistä ja tunnusten myöntämisperiaatteista.
Kansalliskirjasto toimii Suomessa ISNI-tunnuksen rekisteröintitoimistona (ISNI Registration Agency, RAG) ja kansallisen ISNI-toiminnan koordinoijana. Rekisteröintitoimiston roolissa Kansalliskirjasto pystyy lähettämään henkilöihin ja yhteisöihin liittyviä metatietoja kansainväliseen ISNI-tietokantaan toisten puolesta.
ui-expand | |||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||
ISNI-tunnus (International Standard Name Identifier) identifioi globaalisti, ainutkertaisesti ja pysyvästi henkilöiden ja yhteisöjen julkiset identiteetit. ISNI kokoaa yhteen saman henkilön tai yhteisön nimen variaatiot ja nimenmuodot (esimerkiksi saman nimen erilaiset translitteraatiot) ja sen avulla voidaan erottaa samannimiset henkilöt ja yhteisöt toisistaan. Julkiseksi identiteetiksi kuksutaan nimi kutsutaan nimeä tai nimenmuotonimenmuotoa, jolla henkilö esiityy esiintyy julkisuudessa.
|
ui-expand | ||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||
ISNI-standardin (ISO 27729) mukaan julkisilla identiteeteillä tarkoitetaan nimiä, joita toimijat käyttävät luodessaan, tuottaessaan, hallinnoidessaan ja välittäessään tietosisältöjä esimerkiksi viestintävälineissä.
|
Anchor ISNI-tietokantaanLähetettävätTiedot ISNI-tietokantaanLähetettävätTiedot
ISNI-tietokantaan lähetettävät tiedot
ISNI-tietokantaanLähetettävätTiedot | |
ISNI-tietokantaanLähetettävätTiedot |
Mitä enemmän tietoa toimitetaan, sitä suuremmalla varmuudella julkinen identiteetti (henkilö tai yhteisö) saa ISNI-tunnuksen. Tietoa tarvitaan riittävästi, jotta pystytään automaattisesti arvioimaan, ovatko samannimiset henkilöt tai yhteisöt samoja vai eri julkisia identiteettejä. Jos tieto on liian niukkaa, julkiselle identiteetille ei saada ISNI-tunnusta.
Julkinen identiteetti tarkoittaa nimenmuotoa, jolla henkilö tai yhteisö julkaisee teoksia tai esiintyy julkisuudessa. Jos henkilöllä on useampia julkisia identiteettejä (taiteilija- tai salanimiä), jokainen saa eri ISNI-tunnuksen.
Alla olevissa listauksissa ISNI-tietokantaan lähtetettävät lähetettävät tiedot ovat jaoteltu pakollisiin, suositeltaviin ja täydentäviin. Jaottelun pohjana on käytetty kansainvälisen ISNI-IA-toimiston laatuperiaatteita (Data Completeness & Assignment Rules, PDF) ja Kansalliskirjaston omia laatukriteereitä.
Täysin välttämättömiä tietoja ISNI-tunnukseen saamiseen on henkilön tai yhteisön nimi ja tiedontuottajan paikallisen järjestelmän tietuetunnus. Lisäksi tieto vähintään yhdestä henkilöön tai yhteisöön liittyvästä teoksesta on erittäin suositeltava. Jos teostietoja ei ole saatavilla, ne voi korvata muilla suositeltavilla tiedoilla (katso tarkemmin alla olevat tiedot). Lähetettävät tiedot pisteytetään kansainvälisen ISNI-IA-toimiston edellä mainitussa PDF-dokumentissa määritellyn kaavan mukaan. Mitä enemmän suositeltaviksi määriteltyjä tietoja lähetetään, sitä varmemmin ISNI-tunnukset saadaan.
Expand | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||
| |||||||||
UI Expand | |||||||||
| |||||||||
Tiedot henkilöistä | |||||||||
Pakolliset |
| ||||||||
Suositeltavat |
| ||||||||
Täydentävät |
| ||||||||
UI Expand | |||||||||
| |||||||||
päivitetty 26.9.2022 | |||||||||
UI Expand | |||||||||
| |||||||||
Tiedot tekijään/julkiseen identiteettiin liittyvistä teoksista | |||||||||
Pakolliset |
| ||||||||
Suositeltavat |
| ||||||||
Täydentävät |
|
...
MITÄ TARKOITTAA JULKISET/EI-JULKISET tiedot
ISNI-tietokantaan lähetettäviä tietoja voidaan karkeasti luokitella kahteen ryhmään: julkiset tiedot (näkyvät kaikille) ja ei-julkiset tiedot (näkyvät vain ISNIn Quality Teamille). Ei-julkiseksi määriteltyjä tietoja käytetään tekijöiden tunnistamisessa. Tarvittaessa tietojen julkaisemisesta (tai ei julkaisemisesta) kansainvälisessä ISNI-tietokannassa voidaan sopia erikseen jokaisen tietoja lähetettävän organisaation kanssa.
UI Expand | ||
---|---|---|
| ||
Kansainväliseen ISNI-tietokantaan lähetettävistä tiedoista julkaistaan seuraavat:
|
UI Expand | ||
---|---|---|
| ||
Kansainväliseen ISNI-tietokantaan lähetetään myös seuraavat tiedot, joita ei julkaista, mutta joita voidaan käyttää toimijoiden tunnistamiseen:
|
UI Expand | ||
---|---|---|
| ||
Tekijöiden yhteydessä saattaa kuitenkin tietojärjestelmissä olla tallennettuna arkaluonteista tai salaista tietoa, jota ei saa paljastaa (esimerkiksi salanimen takana esiintyvän henkilöllisyys). Tiedon arkaluonteisuus merkittävä järjestelmään metatietona. // Arkaluontoisia tai muita salassa pidettäviä henkilötietoja ei toimiteta lainkaan. Järjestöjen on pidettävä huolta, että näitä ei ole lähetettävissä tiedoissa mukana. Kyseisten tietojen kohdalla voisi tietojärjestelmiin rakentaa esimerkiksi ruksittavan kohdan.
VINKKI: Jatkuvan ISNI-prosessin näkökulmasta olisi tärkeätä pystytä merkitsemään, jos henkilön todellinen nimi/identiteetti on pysyttävä salaisena. Lisäksi olisi tärkeätä tietää, onko henkilön syntymävuosi julkista tietoa. |
UI Expand | ||
---|---|---|
| ||
TÄHÄN JOTAIN TEKSTIÄ |
...
Tietojen lähetyksen yhteydessä erotetaan tekijän julkiset identiteetit ja liitetään niihin liittyvät nimenmuodot ja -variaatiot.
...
- HUOM! ISNI-tietokantaan tallennettuja oman tietojärjestelmän paikallisia tunnisteita ei voi jälkikäteen helposti muuttaa. Tämän vuoksi järjestelmävaihdosten yhteydessä vanhan järjestelmän tietuetunnisteet on siirretävä talteen uuteen tietojärjestelmään, jotta linkitys aiemmin lähetettyihin tietoihin säilyisi luotettavana.
päivitetty 31.10.2022 |
Expand | ||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||
päivitetty 31.10.2022 |
Expand | ||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||
Teosten liittäminen julkiseen identiteettiin on vahvasti suositeltavaa, sillä tieto parantaa mahdollisuutta saada ISNI-tunnus. Jos toimijan teostietoja ei ole saatavilla, ne voi korvata muilla suositeltavilla tiedoilla (ks. edellä olevat kohdat Tiedot henkilöistä ja Tiedot yhteisöistä).
päivitetty 31.10.2022 |
Anchor Julkisuusaste Julkisuusaste
Henkilötietojen julkisuusaste ISNI-tietokannassa
Julkisuusaste | |
Julkisuusaste |
ISNI-tietokantaan lähetyt tiedot voidaan jaotella suurin piirtein kahteen ryhmään: julkiset tiedot ja luottamukselliset tiedot.
Julkisella datalla tarkoitetaan sitä tietoa, joka on nähtävissä kenelle tahansa ISNI-tietokannassa.
Luottamukselliseksi (ei-julkiseksi) määriteltyjä tietoja käytetään vain järjestelmän ylläpidossa tekijöiden tunnistamisessa ja eri tiedontuottajien ISNI-tietokantaan vietyjen tietojen automaattisessa yhdistämisessä.
Kansalliskirjaston kuvailutiedoissa on henkilöiden syntymävuosia julkisesti nähtävissä. ISNI-tietokantaan lähetetään syntymävuosia luottamuksellisesti määriteltynä tietona. Lähtökohtana on, että Kansalliskirjaston kautta lähetyllä tiedolla on sama julkisuusaste kuin Kansalliskirjaston tiedoilla ISNI-tietokannassa. Tarvittaessa tietojen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä voidaan sopia erikseen jokaisen tietoja lähettävän organisaation kanssa.
Expand | ||
---|---|---|
| ||
Kansalliskirjaston ISNI-tietokantaan lähettämistä henkilötiedoista julkaistaan seuraavat:
ISNI-tietokantaan lähetetään myös seuraavat tiedot, joita ei julkaista, mutta joita voidaan käyttää toimijoiden tunnistamiseen:
|
Expand | ||
---|---|---|
| ||
Tietojärjestelmissä saattaa olla tallennettuna arkaluonteista tai salaista tietoa, jota ei saa paljastaa (esimerkiksi salanimen takana esiintyvän henkilöllisyys). Arkaluontoisia tai muita salassa pidettäviä henkilötietoja ei toimiteta lainkaan Kansalliskirjastolle. Tiedontuottajien on pidettävä huolta, että näitä ei ole lähetettävissä tiedoissa mukana. Arkaluonteisia henkilötietoja ovat sellaiset henkilötiedot, joista ilmenee henkilön rotu tai etninen alkuperä, poliittisia mielipiteitä, uskonnollinen tai filosofinen vakaumus, ammattiliiton jäsenyys sekä geneettiset tai biometriset tiedot henkilön yksiselitteistä tunnistamista varten, terveyttä koskevat tiedot, luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevat tiedot (EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen Artikla 9 ). Myös alaikäisten (eli alle 18-vuotiaiden) henkilöiden tietoja voidaan lähettää ISNI-tietokantaan. Tiedontoimittajan tulee varmistaa, että alaikäisten henkilöiden tietojen käsittelylle on juridisia perusteita. |
Panel | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
|
Anchor ISNI_lähetykset ISNI_lähetykset
Toimitettava tieto ISNI-lähetyksen ja tiedontoimittajan järjestelmän näkökulmasta
ISNI_lähetykset | |
ISNI_lähetykset |
- Nimien järjestys ja merkintä
- Julkiset identiteetit, niiden väliset suhteet ja niihin liittyvät teokset
- Toimitettavien tietojen formaatti ja tietosuojalain mukainen käsittely
Anchor NimienJärjestysJaMerkintä NimienJärjestysJaMerkintä
Nimien järjestys ja merkintä
NimienJärjestysJaMerkintä | |
NimienJärjestysJaMerkintä |
ISNI-tietokantaan menevässä datassa sukunimi ja etunimi/etunimet erotetaan omiksi XML-elementeiksi. Näin tehdään kaikkien henkilönimien ja niiden varianttien kohdalla.
Henkilön sukunimi on tiedonsiirtoformaatissa pakollinen elementti. Jos nimi on yksiosainen, se merkitään sukunimeksi.
Panel | ||||
---|---|---|---|---|
| ||||
|
Anchor JulkisetIdentJaISNI JulkisetIdentJaISNI
Julkiset identiteetit, niiden väliset suhteet ja niihin liittyvät teokset
JulkisetIdentJaISNI | |
JulkisetIdentJaISNI |
ISNI-lähetyksen tiedoissa on tekijän julkisten identiteettien oltava erotettuina toisistaan. Julkisiin identiteetteihin yhdistetään niihin liittyvät nimenmuodot, muut julkiset identiteetit ja teokset.
- ISNI-lähetyksessä jokaiseen identiteettiin liitetään tietojärjestelmän paikallinen tunniste, joka toimii linkkinä tietoja kumpaakin suuntaan päivitettäessä.
- HUOM! ISNI-tietokantaan tallennettuja oman tietojärjestelmän paikallisia tunnisteita ei voi jälkikäteen helposti muuttaa. Tämän vuoksi järjestelmävaihdosten yhteydessä vanhan järjestelmän tietuetunnisteet on siirrettävä talteen uuteen tietojärjestelmään, jotta linkitys aiemmin lähetettyihin tietoihin säilyisi luotettavana.
- HUOM! ISNI-tietokantaan tallennettuja oman tietojärjestelmän paikallisia tunnisteita ei voi jälkikäteen helposti muuttaa. Tämän vuoksi järjestelmävaihdosten yhteydessä vanhan järjestelmän tietuetunnisteet on siirrettävä talteen uuteen tietojärjestelmään, jotta linkitys aiemmin lähetettyihin tietoihin säilyisi luotettavana.
Tiedontoimittajan tietojärjestelmä voi olla identiteetinhallinnan kannalta rakentunut ainakin kahdella tavalla. Järjestelmässä voi olla yksi tietue yhtä julkista identiteettiä tai yksi tietue yhtä henkilöä kohden (ks. alla olevat kohdat).
Expand | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Expand | ||
---|---|---|
|
...
UI Expand | |||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||||
UI Expand | |||||||||||
| |||||||||||
UI Expand | |||||||||||
| |||||||||||
TÄHÄN VOI TARVITTAESSA LISÄTÄ TEKSTIÄ UI Expand | | ||||||||||
|
Panel | ||||
---|---|---|---|---|
| ||||
Nimi: Goodman, Irwin Tietue-id: 000068979 Vaihtoehtoinen nimi: Irwin Todellinen nimi: Hammarberg, Antti |
Divbox |
---|
Nimi: Goodman, Irwin Tietue-id: 000068979 Vaihtoehtoinen nimi: Irwin Todellinen nimi: Hammarberg, Antti |
b) Järjestelmässä on yksi tietue henkilölle Antti Hammarberg ja tietueessa on kaksi muuta vaihtoehtoista nimeä Irwin ja Irwin Goodman. Näistä Irwin on harvemmin käytettävänä nimenä merkittävä jollain tavalla, jotta se voidaan poistaa ISNIin menevistä tiedoista tai sitten se on tietueen tiedoissa kyettävä jotenkin linkittämään taiteilijanimi Irwin Goodmaniin. Järjestelmästä täytyy myös käydä ilmi, että mikä tai mitkä nimistä ovat pseudonyymejä ja mitkä todellisia nimiä.
Divbox |
---|
Sukunimi: Hammarberg Etunimi: Antti Tietue-id: 000000001 // tätä id:tä ei tarvita ISNIin ellei joskus myöhemmin julkaistaisi teoksia Antti Hammarbergin nimissä Vaihtoehtoinen nimi: Irwin // jos henkilö julkaisee myös oikealla nimellään, tästä ei pysty päättelemään, onko tämä pseudonyymin vai todellisen nimen variantti → tieto jätetään ISNIstä pois Vaihtoehtoisen nimen id: 000068978 // tämä on ISNIn kannalta tarpeeton tieto, mutta järjestelmä voi generoida varmuudeksi kaikille vaihtoehtoisille nimille id:t Pseudonyymin sukunimi: Goodman // pseudonyymin sukunimi ja etunimi halutaan lähettää ISNIin Pseudonyymin etunimi: Irwin // nimen ominaisuudesta täytyy käydä selville, että kyseessä on pseudonyymi tai nimelle on annettava erillinen tyyppi "pseudonyymi" Vaihtoehtoisen nimen id: 000068979 // tämä pseudonyymiin liittyvä id halutaan lähettää ISNIin Vaihtoehtoisen nimen ISNI: ? // ISNIstä saatava tunnus on kyettävä liittämään pseudonyymiin ja tämän paikalliseen id:hen |
Divbox |
---|
Teoksen nimi: St. Pauli ja Reeperbahn Tekijän id: 000068979 |
borderColor | #89CFF5 |
---|---|
bgColor | #89CFF5 |
titleColor | #89CFF5 |
Sukunimi: Hammarberg
Etunimi: Antti
Tietue-id: 000000001 (tätä id:tä ei tarvita ISNIin ellei joskus myöhemmin julkaistaisi teoksia Antti Hammarbergin nimissä)
Pseudonyymin sukunimi: Goodman (pseudonyymin sukunimi ja etunimi halutaan lähettää ISNIin)
Pseudonyymin etunimi: Irwin (nimen ominaisuudesta täytyy käydä ilmi, että kyseessä on pseudonyymi tai nimelle on annettava erillinen tyyppi "pseudonyymi")
Pseudonyymin id: 000068979 (tämä pseudonyymiin liittyvä id halutaan lähettää ISNIin)
Pseudonyymiin liitetyn teoksen nimi: St. Pauli ja Reeperbahn (tekijän id: 000068979)
Pseudonyymin ISNI: ISNIstä saatava tunnus on kyettävä liittämään pseudonyymiin ja tämän paikalliseen id:hen
Vaihtoehtoisen nimen id: 000068978 (tämä on ISNIn kannalta tarpeeton tieto, mutta järjestelmä voi generoida varmuudeksi kaikille vaihtoehtoisille nimille id:t)
Kansalliskirjastolle toimitetaan Irwin Goodmanin nimeen liittyvä järjestelmän tunnus ja teos sekä varianttinimi, jos se kyetään yhdistämään oikeaan nimeen. Kansalliskirjaston ISNIlle lähettämä XML näyttäisi tältä:
Code Block | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
<identityInformation>
<requestorIdentifierOfIdentity>
<identifier>000068979</identifier>
</requestorIdentifierOfIdentity>
<identity>
<personOrFiction>
<personalName>
<surname>Goodman</surname>
<forename>Irwin</forename>
</personalName>
<resource>
<title>St. Pauli ja Reeperbahn</title>
</resource>
<personalNameVariant>
<surname>Irwin</surname>
</personalNameVariant>
</personOrFiction>
</identity>
</identityInformation>
<isRelated identityType="personOrFiction">
<relationType>real name</relationType>
<personalName>
<surname>Hammarberg</surname>
<forename>Antti</forename>
</personalName>
</isRelated> |
title | TAPAUS 2: henkilö käyttää sekä todellista nimeä että pseudonyymiä |
---|
Esa Pakarinen on esiintynyt omalla nimellään ja taiteilijanimellä Severi Suhonen.
- Kummallekin haetaan erillistä ISNI-tunnusta, joten kumpaankiin nimeen pitäisi järjestelmässä pystyä liittämään järjestelmässä eri tunniste
- järjestelmän teostiedoissa pitäisi teoksiin olla liitettynä nimeen liittyvä tunniste, jolla yksittäinen teos voidaan yhdistään jompaankumpaan näistä identiteeteistä
- Pakarisen nimellä julkaistut teokset pitäisi olla yhdistettävissä ISNI-lähetyksessä Pakarisen nimeen ja Suhosen nimellä julkaistut teokset Suhosen nimeen
a) Järjestelmässä on tietue Esa Pakariselle ja toinen tietue Severi Suhoselle
Divbox |
---|
Nimi:Pakarinen, Esa Tietue-id: 000065620 Pseudonyymi: Suhonen, Severi |
Divbox |
---|
Nimi: Suhonen, Severi Tietue-id: 000201489 Todellinen nimi: Pakarinen, Esa |
Divbox |
---|
Teoksen nimi: Savolainen kalakukko Tekijän id: 000065620 |
Divbox |
---|
Teoksen nimi: Severi Suhosen jenkka Tekijän id: 000201489 |
- Jos järjestelmässä on yksi tietue yhtä henkilöä kohden, henkilön julkiset identiteetit on jollain tavalla pystyttävä erottamaan toisistaan ISNI-lähetystä varten. Jos henkilöllä on useampi identiteetti, järjestelmän on kyettävä generoimaan jokaista identiteettiä kohden oma paikallinen tunnisteensa. Tällaisessa järjestelmässä on yksi henkilötietue ja useampia nimiä, joista osa voi kuulua todelliselle henkilölle ja osa henkilön muille identiteeteille. Identiteetille generoitava paikallinen tunniste on kyettävä yhdistämään nimenmuotoon, joka katsotaan omaksi erilliseksi identiteetiksi. Samoin lähetyksestä saatu ISNI-tunnus pitäisi kyetä liittämään juuri tähän nimenmuotoon, joka katsotaan erilliseksi julkiseksi identiteetiksi.
Henkilöllä voi myös olla vaihtoehtoisia nimenmuotoja, joita ei katsota erillisiksi julkisiksi identiteeteiksi. Erilaiset vaihtoehtoiset nimenmuodot on kyettävä liittymään siihen nimeen, jonka variantteja ne ovat. Jos tähän ei teknisesti pystytä, niin vaihtoehtoiset nimenmuodot on kyettävä merkitsemään niin, ettei niitä lähetetä ISNIin. Erityisesti tapauksissa, joissa henkilöllä on käytössä useita pseudonyymejä, vaihtoehtoisten nimien liittäminen vain yhteen tiettyyn pseudonyymiin voi olla mahdotonta. Sen sijaan todelliseen nimeen liittyviä vaihtoehtoisia muotoja on helpompi yhdistää keskenään (esimerkiksi määritteellä "entinen nimi"), koska eri nimenmuotojen takana todellisia henkilöitä on vain yksi.
Yhteen identiteettiin liittyvät teokset lähetetään ISNI-tietokantaan linkitettynä siihen nimeen, jolla ne on julkaistu. Tämä on tärkeää, koska identiteettien erottelu tapahtuu ISNI-tietokannassa myös teosten perusteella. Jos tietyllä nimellä, esimerkiksi henkilön todellisella nimellä ei ole julkaistu teoksia, henkilönimi ei ole julkinen identiteetti eikä hänelle haeta ISNI-tunnusta.
Expand title Esimerkki: henkilö käyttää sekä todellista nimeä että pseudonyymiä Panel borderColor #E6E6FA bgColor #E6E6FA titleColor #000000 title Tietue Esa Pakarinen (ID 000065620)
Järjestelmässä on Esa Pakariselle yksi tietue, joka sisältää todellisen nimen ja taiteilijanimen Severi Suhonen.
Sukunimi: Pakarinen
Etunimi: Esa
- Tässä tapauksessa todellisella henkilöllä ei ole muita vaihtoehtoisia nimenmuotoja kuin pseudonyymi. Pseudonyymi on järjestelmässä määriteltävä pseudonyymiksi, jotta näiden kahden nimen suhteet toisiinsa voidaan määritellä ISNIä varten.
- Esimerkissä teoksiin liitetään henkilön id ja pseudonyymin nimen id.
Yksi tietue, jossa todellisen
nimeksi lisäksi myös
taitelijanimiSukunimi: Pakarinen
Etunimi: Esa
Tietue-id: 000065620
Todellisen
nimen ISNI:
.......
Pseudonyymin sukunimi: Suhonen
Pseudonyymin etunimi: Severi
Tyyppi: pseudonyymi
Pseudonyymin id: 000201489
Pseudonyymin ISNI:
....
Teokset Teoksen nimi: Savolainen kalakukko
Henkilön id: 000065620Teoksen nimi: Severi Suhosen jenkka
Nimen id: 000201489Expand title Esimerkki: Henkilö käyttää vain pseudonyymiä/pseudonyymejä Järjestelmässä on yksi tietue henkilölle Antti Hammarberg ja tietueessa on kaksi muuta vaihtoehtoista nimeä Irwin ja Irwin Goodman. Näistä Irwin on harvemmin käytettävänä nimenä merkittävä jollain tavalla, jotta se voidaan poistaa ISNIin menevistä tiedoista tai sitten se on tietueen tiedoissa kyettävä jotenkin linkittämään taiteilijanimi Irwin Goodmaniin. Järjestelmästä täytyy myös käydä ilmi, että mikä tai mitkä nimistä ovat pseudonyymejä ja mitkä todellisen nimeen liittyviä variantteja.
Panel borderColor #E6E6FA bgColor #E6E6FA titleColor #000000 title Tietue Antti Hammarberg (ID 000000001) Sukunimi: Hammarberg
Etunimi: Antti
Tietue-id: 000000001Pseudonyymin sukunimi: Goodman
Pseudonyymin etunimi: Irwin
Pseudonyymin id: 000068979
Pseudonyymin ISNI: ...............Vaihtoehtoinen nimi: Irwin
Vaihtoehtoisen nimen id: 000068978Teostiedot:
teoksen nimi: St. Pauli ja Reeperbahn
tekijän id: 000068979- todellisen nimen Antti Hammarberg tietue-id:tä 000000001 ei lähetetä ISNIin
- pseudonyymi Irwin Goodman on julkinen identiteetti, nimi Goodman, Irwin sekä tietue-id 000068979 lähetetään ISNIin
- myös pseudonyymissä etunimi ja sukunimi on oltava ISNI-lähetystä varten eroteltavissa
- nimen ominaisuudesta täytyy käydä ilmi, että kyseessä on pseudonyymi tai nimelle on annettava erillinen tyyppi ("pseudonyymi")
- pseudonyymin ISNI: ISNIstä saatava tunnus on kyettävä liittämään pseudonyymiin ja tämän paikalliseen id:hen 000068979
- pseudonyymin varianttia Irwin (nimen id000068978) ei lähetetä ISNIin, ellei sitä kyetä yhdistämään pseudonyymiin ja sen id:hen
- teostiedot liitetään pseudonyymiin (teostiedoissa on oltava tekijän id:nä pseudonyymin id eikä todellisen henkilön id)
- todellisen nimen Antti Hammarberg tietue-id:tä 000000001 ei lähetetä ISNIin
Expand | ||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||||||||||
|
Expand | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Panel | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
Muista
|
...
|
...
UI Expand | ||||
---|---|---|---|---|
| ||||
ISNI-tietokantaan menevässä datassa sukunimi ja etunimi/etunimet erotetaan omiksi elementeiksi. Näin tehdään myös varianttinimien kohdalla. Sukunimi on tiedonsiirtoformaatissa pakollinen elementti. Jos nimi on yksiosainen, se merkitään sukunimeksi. SUOSITUS: Jos nimen osien järjestyksessä on vaihtelua eli jos nimi merkitään järjestelmään sekä käänteisessä (sukunimi, etunimi) että suorassa muodossa (etunimi sukunimi), merkitsemiskäytäntöjä voisi yhdenmukaistaa. Myös varianttinimien merkitsemistapaa tarkastellaan
|
Anchor ToimitettavienTietojenFormaatti ToimitettavienTietojenFormaatti
ToimitettavienTietojenFormaatti | |
ToimitettavienTietojenFormaatti |
...
Toimitettavien tietojen formaatti ja tietosuojalain mukainen käsittely
ui-expand | ||||
---|---|---|---|---|
| ||||
Tietojen toimitustavasta ja -formaatista on sovittava Kansalliskirjaston kanssa ennen toimittamista. Formaatti voi olla taulukkomuotoinen tekstitiedosto (TSV, CSV). Yhtenä mahdollisuutena jäsentää taulukkomuotoinen tieto, on ISNIn määrittelemä taulukkomuotoinen formaatti henkilötietojen lähettämiseen. Tarkemmat Tästä tarkemmat ohjeet löytyvät tarvittaessa ISNI-IA:n Technical documentation -sivuilla (https://isni.org/page/technical-documentation/ ):
|
...
...
ui-expand | ||
---|---|---|
| ||
Kun henkilötietoja lähetetään Kansalliskirjastoon, pitää muistaa, että tietojen toimittamisessa on huomioitava tietosuoja. Tietojen luottamuksellisesta toimitustavasta sovitaan Kansalliskirjaston kanssa erikseen. ISNI-tietokannassa olevat henkilötiedot käsitellään EU:n General Data Protection Regulation -tietosuojalain mukaisesti. Tarkempia tietoja mm. datan keruuseen ja säilyttämiseen liittyvistä periaatteista löydät ISNI-keskuksen datapolitiikasta: ISNI Data Policy (PDF-tiedosto, 544 KB; englanniksi).Tietosuoja-asiat lähetyksen näkökulmasta |
Anchor ISNInTallentaminen ISNInTallentaminen
ISNI-tunnukset omassa tietojärjestelmässä ja tietojen päivitys ISNI-kantaan
ISNInTallentaminen | |
ISNInTallentaminen |
Expand | ||
---|---|---|
| ||
|
...
|
...
|
...
title |
ISNIen tallentaminen tietojärjestelmiin: ISNI-tunnus voi tallentaa muiden tunnisteiden tavoin, mutta tunnistekenttiä pitäisi pystyä nimeämään siihen tallennetun tunnisteen mukaan tai lisäämään määritettä (label). ISNIn lyhenne on ”isni” tai ”ISNI”. VINKKI: ISNIen validointi:
|
---|
...
UI Expand | ||
---|---|---|
| ||
Muutosten päivittäminen ISNI-tietokantaan: Jos oman tietokannan muuttuneita tietoja halutaan päivittää säännöllisesti myös ISNIin, tietokannan muuttuneissa tiedostoissa tulee olla muutoksen aikaleima, jonka avulla tietyllä aikavälillä muuttuneet voidaan poimia järjestelmästä. Aikaleiman lisäksi järjestelmässä pitäisi pystyä merkitsemään, että tehty muutos ei ole ISNIn kannalta oleellinen. Esimerkiksi uuden ISNI-tunnuksen tallentaminen omaan järjestelmään ei ole ISNIn kannalta oleellinen tieto. ISNIn kannalta epäoleellisten tietojen tallennukset voidaan merkitä tekemällä ne esimerkiksi erillisellä tietokannan käyttäjätunnuksella. |
...
title | ISNIen päivittäminen tietojärjestelmiin |
---|
|
Expand | ||
---|---|---|
| ||
Muutosten päivittäminen ISNI-tietokantaan: Jos oman tietokannan muuttuneita tietoja halutaan päivittää säännöllisesti myös ISNIin, tietokannan muuttuneissa tiedostoissa tulee olla muutoksen aikaleima, jonka avulla tietyllä aikavälillä muuttuneet voidaan poimia järjestelmästä. Aikaleiman lisäksi järjestelmässä pitäisi pystyä merkitsemään, että tehty muutos ei ole ISNIn kannalta oleellinen. Esimerkiksi uuden ISNI-tunnuksen tallentaminen omaan järjestelmään ei ole ISNIn kannalta oleellinen tieto. ISNIn kannalta epäoleellisten tietojen tallennukset voidaan merkitä tekemällä ne esimerkiksi erillisellä tietokannan käyttäjätunnuksella. |
...
Anchor Muuta Muuta
Lisätietoa
Muuta | |
Muuta |
Ohjeessa käytetyt lähteet:
ISNI-toimiston sivuilla olevat ohjeet:antamat tekniseet ohjeet on koottu ISNIn verkkosivulle Technical Documentation . Ohjeista oleellisimmat tiedontuottajan näkökulmasta:
- ISNI-lähetyksessä käytettävät koodistot ja muut määritellyt arvot: ISNI Data element values ISNI batch load quality procedures (PDF)
- ISNI-tietokannan hakuohjeet: ISNI web interface usage guidelines (PDF)
Jos et ole löytänyt tältä sivulta vastausta omaan kysymykseesi, ota meihin yhteyttä: toimijakuvailu-posti @ helsinki.fi
Anchor Tietosuoja Tietosuoja