Missä mennään ARTIVA-, Finna-, Finto-, Melinda- ja UKJ-hankkeissa 3/2014
25.9.2014
Tästä Kansalliskirjaston tilannekatsauksesta saat uusimmat tiedot ARTIVAn, Finnan, Finton, Melindan sekä uuden kirjastojärjestelmän kuulumisista.
ARTIVA
ARTIVA-hankkeen päämääränä on saada kotimaisten tiedelehtien ja tieteellisten kokoomateosten artikkelit kattavammin ja viiveettömästi Kansalliskirjaston ARTO-tietokantaan. Toisena tavoitteena on luoda rikkaampaa artikkelimetatietoa, jota voidaan hyödyntää mm. korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten julkaisutiedonkeruussa. Hankkeessa on kehitetty helppokäyttöinen syöttölomake, jolla niin kirjastot kuin tiedekustantajat voivat tallentaa artikkelien viitetiedot ARTOon.
Ajankohtaista
Artikkelien syöttölomakkeen käyttö on toistaiseksi laajentunut voimakkaimmin kirjastoihin. Tavoitteena on, että ARTOn tieteellisistä artikkeleista pääosa tallennetaan lomakkeella vuoden loppuun mennessä, jolloin metadataa pystytään hyödyntämään parhaiten mm. julkaisutiedonkerussa. Syyskuun puoliväliin mennessä lomakkeella on tallennettu n. 6 700 viitettä.
Teknisen kehitystyön kuulumiset
Elokuun lopussa artikkelien syöttölomakkeesta julkaistiin uusi versio, jossa on mm. aikaisemmin tallennettujen viitteiden muokkausmahdollisuus ja päällekkäisestä tallennuksesta varoittava tuplakontrolli. Asiasanoituksessa hyödynnetään Fintossa olevia sanastoja ja ontologioita, viimeisenä lisäyksenä suomalaiset yhteisönnimet. ARTOn viitteitä voidaan hakea mm. affiliaation perusteella niin ARTOn oman käyttöliittymän kuin hakurajapintojen kautta.
Viimeisimmät ohjeet
Ryhmien kokoukset
Hankkeen ohjausryhmä kokoontuu 25.9. Kokousten muistiot julkaistaan ARTO-wikissä.
Seminaarit
ARTIVAa on esitelty syyskuussa seuraavissa tilaisuuksissa:
Lisätietoja:
- Hankkeen wiki-sivuilla on mm. tietoa hankkeesta ja ohjeita tallentajille, tallennuksesta kiinnostuneille ja viitetietojen hyödyntäjille.
- ARTIVAa koskevat kysymykset, kommentit ja palaute sähköpostilla: [email protected]
ARTIVA-tilannekatsauksen kokosi tietojärjestelmäasiantuntija Lassi Lager
Finna
Finna on tiedonhakupalvelu, joka kokoaa yhteen aineistoja arkistoista, kirjastoista ja museoista.
Ajankohtaista mukana olevista organisaatioista ja mukaantulosta
- Finnaan on lisätty aineistoja seuraavilta uusilta organisaatioilta: Hotelli- ja ravintolamuseo, Turun museokeskus ja Uudenkaupungin museo, Maanpuolustuskorkeakoulun SA-kuvat, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, Hämeen ammattikorkeakoulu.
- Uusia näkymiä on toteutettu kaksi: Hotelli- ja ravintolamuseon näkymä ja Hämeen ammattikorkeakoulun testiversio.
- KDK-asiakasliittymän palvelusopimuksen laaditaan palvelustasoliite ja itse palvelusopimusta päivitetään liitteiden lisäämisen mahdollistamiseksi. Mukana oleville organisaatioille ja sektoreille järjestetään lokakuussa kommenttikierros sopimusuudistuksista. Lisätietoa lokakuun alussa.
- Syksyn 2014 mukaantulo uusille organisaatioille on käynnissä. Jos organisaatiosi on kiinnostunut mukaantulosta, ota yhteys Finna-postiin, [email protected], 10.10. mennessä. Ilmouttautuneille lähetetään asiakastietolomake täytettäväksi ja aineistoja pyritään saamaan mahdollisuuksien mukaan Finnan testipuolelle jo ennen marraskuun Finna-koulutuksia, joiden ajankohdat ilmoitetaan tarkemmin kohdassa Tapahtumat ja koulutukset.
Teknisen kehitystyön kuulumiset
- Finnan uusista ominaisuuksista laaditaan kolmen viikon välein tilannetiedotus. Viimeisin julkaistiin 18.9. Seuraavan kerran tiedotamme teknisen kehityksen tilanteesta 9.10.
- Edellisen tilannetiedotuksen jälkeen on kehitetty mm. Axiell-kirjastojen palveluiden integrointia, oman tilin toimintoja ja korkeakoulujen yhteiskirjastoille suunnitellun kokonaisuuden edellyttämiä toimintoja hallintaliittymässä.
Ryhmien kokoukset
- KDK-konsortioryhmä kokoontui 26.8. Kokouksen muistio on tallennettu Finna-wikiin. Vuoden viimeinen konsortioryhmän kokous pidetään 11.11.
- Käytettävyystyöryhmä kokoontui 12.8. Kokouksen muistio löytyy Finna-wikistä. Seuraava ryhmän kokous järjestetään 4.11.
- Kansallisen näkymän työryhmä kokoontuu 25.9. Kokouksen asialista on luettavissa Finna-wikissä.
Tapahtumat ja koulutukset
Syyskuun Finna-wiki-vinkki:
Tietoa Finnan palvelusopimuksesta ja sen täyttämisestä löytyy sivulta: Sopimukset ja toimintaperiaatteet. Tälle sivulle on linkitetty myös tarkempia ohjeita organisaatioiden yhteenliittymän palvelusopimuksen solmimista varten: Organisaatioiden yhteenliittymät ja KDK-asiakasliittymän palvelusopimuksen solmiminen.
Lisätietoja:
Finna-tilannekatsauksen kokosi kehittämispäällikkö Erkki Tolonen.
Finto
Finto on suomalainen palvelu sanastojen, ontologioiden ja luokitusten julkaisua ja käyttöä varten.
Teknisen kehitystyön kuulumiset
Sisältötyön kuulumiset
- Julkisen hallinnon palveluontologian (JUPO) kehitystyö etenee. Keväällä muodostettiin ylläpidon sisällöstä päättävä asiantuntijaryhmä. Kesän aikana ryhmä toimitti Kansalliskirjastolle aineistoa, joita toivottiin lisättäväksi JUPOon. Aineistoon kuului mm. lista Kelan etuuksista, Opetushallinnon OKSA-sanasto, suomi.fi:n asiasanasto sekä Helsingin kaupungin toimipisterekisteri ja palvelurekisteri. Näiden yhdistyvyyttä nykyiseen JUPOon on tutkittu Finto-palvelussa ja Sanastokeskus TSK, joka suorittaa käytännön ylläpidon, on laatinut ylläpidosta työmääräarvion.
- Yleisten kirjastojen kaunokirjallisessa kuvailussa käytetyn asiasanaston Kaunokin kehityksestä ja ylläpidosta siirrytään lähitulevaisuudessa KAUNO-ontologian ylläpitoon. KAUNO pohjautuu Kaunokkiin.
Kokoukset
Seminaarit ja viestintä
Lisätietoja:
Finto-tilannekatsauksen kokosi kehittämispäällikkö Matias Frosterus.
Melinda
Melinda on kansallinen metatietovaranto, joka kokoaa kirjastoaineistojen kuvailevat metatiedot yhteen paikkaan.
Ajankohtaista mukana olevista organisaatioista
Yliopisto- ja yhteiskirjastot, ammattikorkeakoulukirjastot:
- Melindan tuotantokäyttö on sujunut normaalisti. Mukana on yli 40 kirjastoa.
Yleiset kirjastot:
- Jatkamme valmisteluja yleisten kirjastojen pilottien (Tampere, Kokkola) käyttöönoton osalta.
- Viime aikoina olemme tarkentaneet prosessin vaiheistusta, ISBD-konversioon liittyviä asioita sekä rajapinta-asioita yhteisissä palavereissa pilottikirjastojen ja Axiellin kanssa.
- Voit tutustua pilottiryhmän työpajojen aiempiin pöytäkirjoihin. Pidämme lyhyitä tilannepalavereita viikottain ja pidemmän työpajan noin kerran kuussa.
Kansalliskirjasto:
- Ajoimme syyskuun aikana takautuvasti isoina vapaakappale-erinä saatuja e-monografioiden tietueita, noin 3 100 kappaletta. Tietueet ovat ennakkotietueiden näköisiä ja niitä voi käyttää ja täydentää kuten mitä tahansa tietueita.
- Jatkossa pyrimme saamaan e-aineistojen tietueita Melindaan ajantasaisemmin, sitä mukaa kun laajempia luovutuseriä tulee. Yksittäisiä e-vapaakappaleita Fennica kuvailee kuten tähänkin asti, tietue kerrallaan.
Henkilöstöuutisia
- Luettelointiohjelman kehityksessä toiminut Pasi Tuominen jää opintovapaalle marraskuussa 2014. Näillä näkymin Kansalliskirjasto ei ole palkkaamassa sijaista vastaavaan tekniseen kehitystyöhön.
Teknisen kehitystyön kuulumiset
- Osakohteellisten musiikkiaineistojen lataukset Melindaan ovat käynnissä. Työn alla on kolmen kirjaston aineistot ja myöhemmin ajamme vielä kahden kirjaston aineistot. Lisätietoa osakohteista ja niihin liittyvistä suunnitelmista on sivulla.
- Lähitulevaisuudessa keskitymme ensisijaisesti Melindan tiedontuottajapohjan laajentamiseen uusilla kirjastoilla ja tietokannan laadun kehittämiseen. Varmistaaksemme näiden asioiden etenemisen parhaalla mahdollisella tavalla olemme Kansalliskirjastossa päättäneet toistaiseksi lopettaa luettelointiohjelman kehityksen. Hyödynnämme jo tehtyjä ohjelman osia Melindan tietokannan laadunparannustoimissa.
- Muiden ajankohtaisten linjausten lisäksi luettelointiohjelman käyttöä ja jatkosuunnitelmia käsitellään seuraavassa Tiedonhallinnan ohjausryhmän kokouksessa marras-joulukuussa.
- Tarkennamme vielä suunnitelmia auktoriteettituotannon katteen laajennuksesta Asterissa. Emme käynnistä pilotointia kirjastojen kanssa tänä vuonna.
Viimeisimmät ohjeet
- Rakennamme yleisten kirjastojen liittymisten ohjesivustoa Metiva-wikiin. Tutustu luonnokseen.
- Ylläpidämme Melindassa työskentelyn toimintaohjetta kuukausittain.
Ryhmien kokoukset
- Tiedonhallinnan ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran marras-joulukuussa.Tutustu aiempiin kokouspöytäkirjoihin.
- Kuvailevan metatiedon asiantuntijaryhmä kokoontuu seuraavan kerran 1.10.2014. Tutustu kokouspöytäkirjoihin.
- Metatietovarannon musiikkityöryhmä MusaMelinda kokoontuu seuraavan kerran syksyllä. Tutustu aiempiin kokouspöytäkirjoihin.
Tapahtumat ja koulutukset
Lisätietoja:
- Melindaa koskevat kysymykset, kommentit ja palaute sähköpostilla: [email protected]
- Metiva-wiki
Metiva-wikin ulkoasu on hieman muuttunut wiki-alustan versiopäivityksen vuoksi.
Melinda-tilannekatsauksen kokosi kehittämispäällikkö Minna Olkinuora-Tauru.
UKJ
Uusi kirjastojärjestelmä uudistaa metatiedon tallennuksen ja kokoelmien hallinnan sekä aineiston hankinnan ja niiden käytön hallinnan.
Kokoukset
Tapahtumat ja koulutukset
Kirjastoverkkopäivillä on työpaja UKJ ja toteuttamisvaihtoehdot sekä UKJ-katsaus.
Teknisen kehitystyön kuulumiset
Lisätietoja:
UKJ-tilannekatsauksen kokosi kehittämispäällikkö Ari Ahlqvist.
Kuvatiedot: Reunimmaiset kuvat Jukka Pennanen, keskimmäinen kuva Veikko Somerpuro.
Sivun alkuun