Perinteisiä julkaisujen tunnistejärjestelmiä voidaan ja tulee hyödyntää esimerkiksi elektronisten kausijulkaisujen ja monografioiden identifioinnissa, mutta verkkoaineistojen osalta PID-tunnisteet täydentävät perinteisten tunnistejärjestelmien puutteita. Alla esimerkkinä jatkuvat julkaisut kuten tietokannat ja verkkosivustot kattava ISSN-standardi:
- Perinteiset tunnistejärjestelmät eivät mahdollista virheetöntä Internet-hakua ja resoluutiota vastaavaa linkitystä. ISSN-tunnuksen avulla voi toki hakea verkkosivustoa Googlesta, mutta ISSN voi silloin sotkeutua samalta näyttäviin numerosarjoihin. URN:ISSN-tunnuksella tätä vaaraa ei ole.
- Perinteiset tunnistejärjestelmät luotiin painettuja julkaisuja varten, eivätkä ne skaalaudu kunnolla verkkojulkaisemisen tarpeisiin. Esimerkiksi ISSN-järjestelmässä on tilaa vain 10 miljoonalle tunnukselle, joten jatkuvasti päivittyviksi julkaisuiksi tulkittavissa olevia satoja miljoonia WWW-sivustoja voidaan identifioida vain hyvin rajallisesti.
- Jos perinteistä tunnusta ei voi antaa kaikille relevanteille aineistoille, mitä rajausperusteita tulisi soveltaa? Mille verkkosivustoille esimerkiksi ISSN pitäisi antaa? Valintaa helpottaa tieto siitä, että ISSN-tunnuksen asemesta sivustolle voidaan antaa esim. Handle- tai URN:NBN-tunnus.
- Perinteisten tunnisteiden jakelu voi olla työvoimavaltaista. Jokainen ISSN-tunnuksen saava julkaisu on luetteloitava, ja metatiedot on lähetettävä Pariisiin kansainväliselle ISSN-keskukselle globaaliin ISSN-tietokantaan tallennettavaksi. Jo tunnuksien antaminen verkkolehdille on lisännyt kansallisten ISSN-keskusten työn määrää merkittävästi. PID-tunnuksia voidaan tarvittaessa luoda koneellisesti miljoonia.
PID-tunnisteet tukevat perinteisiä tunnistejärjestelmiä, mutta voivat myös tunkeutua niiden tontille. Ja vaikka näin ei olisikaan, tiedonhakijoille voi olla epäselvää, mitä PID-tunnus oikein identifioi.
PID-järjestelmät suhtautuvat perinteisiin tunnistejärjestelmiin eri tavoin. URN-tunniste perustuu olemassa oleville tunnistejärjestelmille, ja se on sen vuoksi varmasti sopusoinnussa niiden kanssa. Eräänlainen vastakohta URN-tunnisteelle on ARK, jonka kanssa ei ole tarkoitus käyttää perinteisiä standarditunnisteita lainkaan, eikä ARK-määritys[i] sen vuoksi edes kerro, miten mahdollinen yhteiskäyttö tulisi toteuttaa. ARK-tunnuksilla ei siis pidä identifioida mitään sellaista, jolle voitaisiin antaa esimerkiksi ISBN tai ISSN.
URN- ja ARK-tunnisteiden välimaastossa ovat Handle ja DOI. Handle-määritys ei ota mitään kantaa perinteisiin tunnistejärjestelmiin, joten niiden soveltaminen osana Handle-tunnusta on mahdollista, mutta vapaaehtoista. Handleen perustuva DOI-standardi ISO 26324 on konservatiivisempi, sillä se edellyttää ISOn bibliografisten standarditunnisteiden käyttöä aina kun mahdollista. Kirjan fyysisille ilmentymille eli esimerkiksi sen PDF- tai painetulle versiolle annettavan manifestaatio DOI-tunnuksen pitää perustua näiden julkaisujen ISBN-tunnuksiin. Esimerkiksi TSV:n Edition.fi -palvelussa kirjoille annettavat DOI-tunnukset (esim. https://doi.org/10.23847/tsv.430) ovat teostason tunnuksia. Manifestaatioille Edition.fi käyttää ISBN-tunnusta.
DOI-tunnisteen käyttö on yleistynyt voimakkaasti 2010-luvun aikana erityisesti tieteellisten artikkeleiden identifioinnissa, mutta DOI-tunnuksia käytetään myös monografioiden ja kausijulkaisujen identifioinnissa.
Edition.fi:ssä käytetty Crossrefin DOI-tunnus annetaan aina teokselle eli julkaisun kaikilla manifestaatioilla on sama tunnus. Toisin sanoen kirjan HTML- ja PDF-versioilla on eri ISBN-tunnukset mutta sama DOI. Sen on resolvoiduttava julkaisun laskeutumissivulle, jolle nämä kaksi manifestaatiota linkitetään. Jos identifioitava julkaisu on artikkeli, sen eri versioilla ei välttämättä ole standarditunnistetta lainkaan, vaan vain teostason DOI. Tiedonhaun kannalta tämä ratkaisu on riittävä, mutta tuottaa ongelmia esimerkiksi pitkäaikaissäilytyksessä.
Laskeutumissivulle linkittyvät teostason DOI-tunnukset ovat yleinen käytäntö myös esim. data-aineistoilla (ks. DataCiten suositus)[ii].
PID-tunnukset resolvoituvat yleensä vain yhteen URL-osoitteeseen. Siksi samalla julkaisulla voi olla monta PID-tunnusta. Jos esimerkiksi väitöskirja on saatavilla kustantajan maksullisessa palvelussa, yliopiston julkaisuarkistossa ja Kansalliskirjaston vapaakappalekokoelmassa, kustantajan kappaleella voi olla DOI-tunnus, julkaisuarkistossa olevalla kappaleella Handle ja Kansalliskirjaston kappaleella URN. Teknisesti olisi mahdollista resolvoida esimerkiksi yksi DOI-tunnus kaikkiin kolmeen kappaleeseen, mutta käytännössä kukin väitöskirjan kappaleen tallentanut osapuoli voi haluta hallinnoida itse omaa resoluutiopalveluaan.
Toistaiseksi PID-tunnukset linkittyvät yleensä joko identifioidun objektin kotisivulle / landing pagelle tai suoraan objektiin. Jatkossa palveluvalikoima muuttuu monipuolisemmaksi, ja tiedon tarvitsija voi valita objektin sijaan esimerkiksi sen metatiedot. PID-standardit eivät anna resoluutiopalvelujen toteuttamisesta ohjeita, vaan mahdollisten linjausten teko jää palvelujen tarjoajien vastuulle.
Mitä haittaa PID-tunnisteiden ja perinteisten tunnisteiden päällekkäisyydestä on? Alun perin huoli on poliittinen: perinteisten tunnistestandardien vähittäinen syrjäytyminen elektronisten aineistojen kuvailussa. Tästä syystä kansainvälinen ISSN-keskus vastusti aikanaan DOI-tunnisteen standardisointia ISOssa. Jos esimerkiksi verkkolehden kotisivulle annetaan DOI, lehden ISSN-tunnuksen merkitys voi vähentyä, koska verkkolehden osoitetta käyttävä linkitetty data perustuu ISSN -tunnuksen asemesta DOI-tunnukseen. Käytännössä DOI-tunnisteesta on kuitenkin tullut ISSN-järjestelmää täydentävä ratkaisu, koska se mahdollistaa artikkeleiden identifioinnin. Ja kansainvälinen ISSN-keskus voi puolestaan toteuttaa URN:ISSN-pohjaisia palveluita, joiden avulla kansainvälisen ISSN-tietokannan palvelut voidaan saada nykyistä helpommin käyttäjien ulottuville.
Rinnakkaisten PID-tunnisteiden käyttö voi hankaloittaa julkaisujen hakua ja identifiointia. Esimerkiksi e-kirjan haku voi epäonnistua, jos käytetään toimintansa lopettaneen kustantajan antamaa DOI-tunnusta, joka linkittyy laskeutumissivun sijaan muistosivulle. “Kadonnut” julkaisu voisi olla edelleen löydettävissä ISBN-tunnukseen perustuvalla URN-tunnuksella tai julkaisuarkiston Handle-tunnuksella. Näiden ongelmien välttämiseksi tulisi sopia siitä, miten PID-tunnisteiden toiminnallisuus taataan silloin, kun resoluutiopalvelusta vastanneiden organisaatioiden toiminta syystä tai toisesta päättyy. Jos esimerkiksi elektronisesta julkaisusta on jäljellä enää Kansalliskirjaston vapaakappalekokoelmassa oleva kappale, DOI-tunnuksen pitäisi resolvoitua tämän kappaleen laskeutumissivuun riippumatta siitä, kuka tunnuksesta alun perin vastasi ja kenelle vastuu on sittemmin siirtynyt.
[i] https://datatracker.ietf.org/doc/draft-kunze-ark/
[ii] https://support.datacite.org/docs/landing-pages
