Aika:
Paikka:
Kutsutut/osallistujat:
Päivi Happonen, Kansallisarkisto
Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto
Aleksi Kallio, CSC
Janne Kanner, CSC
Heli Kautonen, Kansalliskirjasto
Liisa Savolainen, Kansalliskirjasto
Asialista
1. Kokouksen avaus
Koolle kutsujana Heli Kautonen avaa kokouksen ja toteaa osallistujat.
2. Järjestäytyminen
Esittely
Kumppanuussopimusta laadittaessa X.X.2018 kumppaniorganisaatiot nimesivät jäsenensä tähän ohjausryhmään. Sopimus määrittelee ohjausryhmän tehtäväksi "seurata sopimuksen mukaisten yhteistyömuotojen toteutumista, ja linjata yhteistyön kehittämistä yhteistyön tavoitteita ja periaatteita edistävään suuntaan." Sopimus määrittelee myös ryhmän kokoussykliksi vähintään kolme kokousta vuodessa. Ohjausryhmän koordinointivastuu kiertää.
Kansalliskirjasto on pääsääntöisesti koordinoinut kumppanuuden aloitukseen ja yhteistyön organisoitumiseen liittyvää työtä. Kansalliskirjaston nimeämä yhteyshenkilö Heli Kautonen siirtyy 25.2.2019 lähtien toisen työnantajan palvelukseen. Kansalliskirjaston yhteyshenkilönä tekoälykumppanuuden toteuttamisessa jatkaa N.N.
Esitys
Valitaan ryhmän puheenjohtaja ja sovitaan puheenjohtajan toimikausi. Valittu ohjausryhmän puheenjohtaja jatkaa tämän kokouksen puheenjohtajana.
Sovitaan ryhmän koordinointivastuu vuodelle 2019.
Valitaan kokouksen sihteeri.
Todetaan Kansalliskirjaston yhteyshenkilön vaihdos.
3. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Esittely
X.X. esittelee kumppanuuden alustavan toimintasuunnitelman vuodelle 2019. Listasta puuttuu kuitenkin asioita, joista ryhmän jäsenillä on tarkempaa tietoa.
Esitys
Keskustellaan ja lisätään toimintasuunnitelmaan tehtäviä.
Hyväksytään täydennetty toimintasuunnitelma.
4. Seuraava kokous
Esitys
Sovitaan seuraavan kokouksen aika.