Aika: Maanantai 4.2.2019 klo 15.30-16.30

Paikka: Kansalliskirjaston kokoushuone Pipping (C215). Kulku tiloihin Yliopistonkatu 1 ulko-ovesta.

Kutsutut/osallistujat:

Ohjausryhmän jäsenet

Päivi Happonen, Kansallisarkisto

Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto

Janne Kanner, CSC

Liisa Savolainen, Kansalliskirjasto

Esittelijät

Vili Haukkovaara, Kansallisarkisto

Miia Herrala, Kansallisarkisto

Aleksi Kallio, CSC

Heli Kautonen, Kansalliskirjasto

Mikko Lappalainen, Kansalliskirjasto

Asialista

1. Kokouksen avaus

Koolle kutsujana Heli Kautonen avaa kokouksen ja toteaa osallistujat.

2. Järjestäytyminen

Esittely

Kumppanuussopimusta laadittaessa 30.10.2018 kumppaniorganisaatiot nimesivät jäsenensä tähän ohjausryhmään. Sopimus määrittelee ohjausryhmän tehtäväksi "seurata sopimuksen mukaisten yhteistyömuotojen toteutumista, ja linjata yhteistyön kehittämistä yhteistyön tavoitteita ja periaatteita edistävään suuntaan." Sopimus määrittelee myös ryhmän kokoussykliksi vähintään kolme kokousta vuodessa. Ohjausryhmän koordinointivastuu kiertää.

Kansalliskirjasto on pääsääntöisesti koordinoinut kumppanuuden aloitukseen ja yhteistyön organisoitumiseen liittyvää työtä. Kansalliskirjaston nimeämä yhteyshenkilö Heli Kautonen siirtyy 25.2.2019 lähtien toisen työnantajan palvelukseen. Kansalliskirjaston yhteyshenkilönä tekoälykumppanuuden toteuttamisessa jatkaa Mikko Lappalainen.

Esitys

Valitaan ryhmän puheenjohtaja ja sovitaan puheenjohtajan toimikausi. Valittu ohjausryhmän puheenjohtaja jatkaa välittömästi tämän kokouksen puheenjohtajana.

Sovitaan ryhmän koordinointivastuu vuodelle 2019.

Valitaan kokouksen sihteeri.

Todetaan Kansalliskirjaston yhteyshenkilön vaihdos.

3. Yheistyöstä viestintä avoimilla verkkosivuilla

Esittely

Tekoälykumppanuudelle on perustettu avoin verkkosivusto Kansalliskirjaston ylläpitämälle wiki-alustalle: https://www.kiwi.fi/x/tYZWBg.
Sivustoa ei ole toistaiseksi linkitetty organisaatioden muille verkkosivuille tai viestintäkanaviin.

Sivuston avulla yhteistyöstä, siihen liittyvistä tapahtumista ja ohjausryhmän kokouksista kerrotaan kumppaniorganisaatioille ja sidosryhmille. Avoin sivusto toteuttaa kumppanuussopimuksen mukaista avointa toimintatapaa. Luottamuksellisia valmisteludokumentteja, rahoitushakemuksia tms. ei julkaista näillä sivuilla.

Esitys

Hyväksytään sivusto käyttöön ja linkitettäväksi organisaatioiden omiin viestintäkanaviin.

4. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Esittely

Vili Haukkovaara, Aleksi Kallio ja Heli Kautonen esittelevät kumppanuuden alustavan toimintasuunnitelman vuodelle 2019. Sopivilta osin Mikko Lappalainen täydentää. Listasta puuttuu kuitenkin asioita, joista ryhmän jäsenillä on tarkempaa tietoa tai uusia ideoita.

Liite: Tekoälykumpp toimintasuunnitelma 2019 v01.docx

Esitys

Keskustellaan ja lisätään toimintasuunnitelmaan tehtäviä.

Hyväksytään täydennetty toimintasuunnitelma.

5. Tilannekatsaus kumppaneiden tekoälykyvykkyyksiin

Kukin kertoo tekoälykyvykkyyksistään tai -suunnitelmistaan vuodelle 2019.

6. Seuraava kokous

Esitys

Sovitaan seuraavan kokouksen aika.

  • No labels