Page History
Uuden kirjastojärjestelmän toteutus / projekti on päättynyt 2014.
Uuden kirjastojärjestelmän suunnitteluprojektissa valmistelutyössä vuosien 2011-2012 aikana tehtyjen kuvausten ja määritysten pohjalta uuden kirjastojärjestelmän yksityiskohtainen vaatimusmäärittely ja projektisuunnitelma aikatauluineen ja vaiheistuksineen vuoden 2013 aikana.
Vuoden 2014 aikana suunniteltiin järjestelmän toteutusvaihtoehtoja sekä kustannustenjakomallia. Projekti päättyi vuoden 2014 lopussa, kun todettiin ettei siinä vaiheessa ollut valmiutta jatkaa yhteisen uuden järjestelmän toteuttamiseen. Järjestelmien uusimiseen liittyviä keskusteluja jatketaan muilla kirjastojen foorumeilla.
Tälle sivustolle kootaan on koottu suunnitteluprojektin tulokset, toteutuksen projektisuunnitelma sekä toteutukseen liittyvät dokumentit.
Osa sivuista on avoimia, mutta osa sivuista on toistaiseksi suljettuja, lukuoikeudet vain KVP:n henkilökunnalla sekä kustannustenjakomallia valmistelevilla työryhmillä.
UKJ-projektin arviointi
UKJ-projekti arvioitiin alkuvuonna 2015. Arvioinnin tulosten kooste: UKJ-kyselykooste2015.pdf.
Navigate space
Page Tree Search |
---|
Page Tree |
---|