Toimenkuva 2018

  • Musiikin RDA-kuvailuohjeet ja -linjaukset, RDA:n sovellusohjeiden jalkauttaminen kirjastokentälle (mm. musiikkiteosten ensisijaisen hakutiedon ohjeistaminen) 
  • Musiikin sisällönkuvailuun liittyvät kysymykset, sanastojen ylläpitäminen (SEKO, YSA/YSO luokan 89 ja SLM musiikkitermien osalta)  
  • Musiikin metadatan ja Finnan ja muiden kirjastojärjestelmien kehittämiseen osallistuminen
  • Melindan kuvailukäytäntöjen yhtenäistäminen ja ohjeistus musiikin osalta
  • Eri tietomallien ja kuvailusääntöjen (mm. BIBFRAME ja RDA) kehittämiseen osallistuminen
  • Työryhmän tunnetuksi tekeminen ja sen aseman vakiinnuttaminen musiikkikirjastojen kentällä
  • Yhteistyö muiden kuvailun asiantuntijaryhmien kanssa (Kuvailustandardiryhmä, Kuvailevan metatiedon asiantuntijaryhmä, Sisällönkuvailun asiantuntijaryhmä)
  • Työnjaon selventäminen Kansalliskirjaston Kuvailusääntö- ja Toimijakuvailupalvelujen kanssa 
  • Uuden kirjastojärjestelmän hankintaan liittyvien kuvailuasioiden seuraaminen

Jäsenet 2018

Ilkka Haataja, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirjasto
Ilona Heinonen, Tampereen kaupunginkirjasto
Ulla Ikäheimo, Kansalliskirjasto
Tapani Lehtonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto
Tapani Moisio, Kansalliskirjasto (sihteeri) (1.6.2018 alkaen)
Anu Sormunen, Jyväskylän kaupunginkirjasto
Katerina Sornova, Kansalliskirjasto (sihteeri) (30.8.2018 asti)
Jaakko Tuohiniemi, Helsingin yliopiston kirjasto (puheenjohtaja)
Tommi Viitamies, Helsingin kaupunginkirjasto

Asiantuntijajäsenet:
Jaska Järvilehto, Helsingin konservatorion kirjasto
Aki Kangas, Yleisradio (20.9.2018 asti)
Johanna Parviainen, Kirjastopalvelu

Toiminta vuonna 2018

1990-luvulla perustettu Valtakunnallinen musiikin luettelointi- ja sisällönkuvailuryhmä Luumu ja Kuvailevan metatiedon asiantuntijaryhmän yhteydessä toiminut MusaMelinda-työryhmä lopettivat toimintansa vuonna 2017 ja tilalle perustettiin Musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä Muusa. Vuosi 2018 oli siis työryhmän ensimmäinen toimintavuosi. Kahden ryhmän vastuiden ja työkulttuurin yhdistäminen leimasi alkuvuoden työskentelyä. Työryhmä piti kahdeksan varsinaista kokousta ja kymmenen Skype-kokousta, joissa käsiteltiin pelkästään asiasanaehdotuksia.

Kuvailustandardiryhmä muokkasi ja uudisti RDA-linjauksia tarkoituksena kuvailun sujuvoittaminen ja keventäminen. Muusa kommentoi musiikkiaineiston linjauksia. Sanastotyö (YSA/YSO, Seko, SLM), Musa/Cilla-sanaston siirto osaksi YSAa ja tuleva YSAsta YSOksi -konversio työllistivät ryhmää vuoden aikana. Työryhmä osallistui Kuvailun tiedotuspäivien 23.-24.10.2018 ohjelmaan. Puheenjohtaja kommentoi RDA-linjauksia ja käytännön kuvailuesimerkeissä oli mukana musiikkiaineistoa.

Tärkeimmät kokouksissa käsitellyt asiat:

  • RDA-keventämislinjaukset musiikin osalta
  • MARC 21 -sovellusohjeen päivittäminen
  • musiikin sisällönkuvailuasiat
  • sanastojen/ontologioiden uudet ja päivitetyt musiikkitermit
  • kirjastojen kuvailukysymykset


Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

  • RDA-linjaukset ja ohjeiden jalkauttaminen
    • musiikkiaineiston kuvailuun liittyvien kansallisten linjausten ja esimerkkien valmistelu uudistuvaan RDA Toolkitiin
    • uudistuvan RDA:n vaikutusten arviointi ja ohjeistus musiikkiaineiston kuvailussa
    • musiikkiaineiston soveltamisprofiilien tekeminen
  • Musiikin MARC 21 -sovellusohjeen päivittäminen
  • Musiikin kuvailupäivän järjestäminen yhdessä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen kanssa toukokuussa
  • Melindan (ja paikalliskantojen) sisällönkuvailukenttien konversion suunnitteluun osallistuminen
  • Sanastojen ja ontologioiden musiikkitermien ylläpito
  • Kirjastojärjestelmien (Finna, paikalliset järjestelmät) kehittämisen seuranta ja kommentointi
  • Yhteistyö muiden kuvailutyöryhmien kanssa



  • No labels