Olen nyt toiminut 5 kk Airut-hankkeen projektipäällikkönä. Aika on mennyt nopeasti ja olen saanut uusia oivalluksia sidosryhmien kanssa toimimisesta matkan varrella. Projektiryhmän ja ohjausryhmän motivaatio siihen, miksi projekti on aloitettu ja mitkä ovat projektin yhteiset tavoitteet vaikuttavat merkittävästi yhteistyöhön. Lisäksi tiedottaminen ja toiminnan läpinäkyvyys korostuvat.

Projektin vastuullinen vetäminen on haasteellista ympäristössä, jossa projektin omistaja on eri organisaatio kuin taho, jonka resursseilla on keskeinen merkitys tuotekehityksessä. Yhteistyö ja suunnitelmallisuus korostuvat siinä, miten hyvin onnistumme sovittamaan Airut-hankkeen roadmapin muun kehitystyön rinnalle.

Testauksen osalta olemme tehneet yhteistyötä Index Datan kanssa, jotta saisimme ReShare ohjelmistosta kokonaisnäkemyksen, miten hyvin sen toiminnallisuudet tarjoaisivat meille ISO 18626 standardin mukaisen toiminnallisuuden kaukotilausten käsittelyyn. Joudumme odottamaan testausympäristömme valmistumista, koska sitä ei ole priorisoitu kovin korkealle kaikkien muiden tuotekehitystä vaativien asioiden rinnalla.

Tällaisessa ympäristössä työskentely on opettanut minulle kärsivällisyyttä. On uskottava siihen, että asioita tapahtuu ja niitä edistetään, vaikka aina edistymistä ei voi nähdä. Toisaalta Tanskasta kuulemani kommentit, että heillä on mennyt pari vuotta rakentaa ISO 18626 standardiin pohjautuva kaukotilausten hallintajärjestelmä lohduttaa uskomaan, että meilläkin on mahdollisuudet saavuttaa toimivia ratkaisuja kaukotilausten hallintaan.

Kirjastopäivillä olin esittelemässä hankettamme hanke-esittely osastolla. Kaikki eri kirjastosektoreiden edustajat olivat todella kiinnostuneita tästä Airut-hankkeesta. Varastokirjasto on niin keskeinen toimija, joten uudet helppokäyttöisemmät tavat tehdä kaukotilauksia otetaan ilolla vastaan. Asiakastoimisuuden lisääminen, artikkelien välitys suoraan loppuasiakkaalle ja kirjastojen omien kirjastojärjestelmien ILL toiminnallisuuksien hyödyntäminen ovat tärkeitä tavoitteita, joihin hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja.

Varastokirjaston palvelut saivat paljon kiitosta! Ne koettiin nopeaksi ja luotettavaksi.

Kesäiset terveiset kaikille