Koha-Suomen kirjastot ovat liittyneet metatietovaranto Melindaan huhtikuussa 2021. Melindan maantieteellinen kattavuus yleisten kirjastojen osalta laajeni kerralla.

Kirjastonhoitaja Antti Heikkinen Oulun kaupunginkirjastosta on ollut mukana Koha-Suomi Melindaan -projektissa. Miltä tuntuu, kun pitkään tehty projekti on nyt lähes maalissa?

”Ensimmäisenä tulee mieleen lähinnä helpotuksen tunne siitä, että tämä integraatio saatiin valmiiksi. Ajoittaisista, lähinnä teknisistä, haasteista huolimatta yhteistyö kaikkien osapuolten kesken on ollut koko ajan sujuvaa ja lopputulokseen voi olla erittäin tyytyväinen.

Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan missä määrin ja millaisilla eri tavoilla tämä Melinda-yhteistyö tulee vaikuttamaan kuvailutyöhön, ja miten se edelleen siitä kehittyy. Tavallaanhan Koha-Suomen kirjastoissa on jo aiemmin ns. ”harjoiteltu” Melindan tyylisiä toimintakuvioita, koska meillä on ollut käytössämme Koha-kirjastoissa yhteinen tietokanta TäTi. Nyt Melindan myötä tämä yhteistyökenttä laajenee, kun mukana on myös muita kirjastojärjestelmiä käyttäviä kirjastoja, sekä yleisiä että tieteellisiä kirjastoja.

Kun olemme seuranneet tätä Koha-Suomen kirjastojen Melinda-kuvailun aloitusta, niin yllättävän hyvin ja rohkeasti on alettu Melindaan kuvailemaan eikä sellaista liian suurta kynnystä ole esiintynyt.”

Koha-Suomi

Koha-Suomen kirjastot aloittivat huhtikuussa metatiedon tuotannon Melinda-tietokantaan. Koha-Suomeen kuuluvat pohjoisessa Outi- ja Lapin kirjastot, etelässä Helle- ja Kyyti-kirjastot, idässä Lumme- ja Vaara-kirjastot ja Pohjois-Savosta mukana on Siilinjärven kunnankirjasto. Länsi-Suomen Koha-edustajana aloittaa kesäkuussa Vaski-kirjastot, joka on jo vuodesta 2017 lähtien ollut mukana Melinda-yhteistyössä Aurora-kirjastona.

Kirjastot tulivat mukaan Melindaan kevyellä liittymismallilla. Melinda on integroitu kaikkien Koha-Suomen kirjastojen yhteiseen TäTi-tietokantaan ja liittymisen jälkeen TäTiin tehdyt uudet tietueet tallennetaan myös Melindaan.

Tarkoitus on haravoida myöhemmin Lapin kirjastojen tietokannasta Saamelaisbibliografiaan kuuluvat tietueet, myös muiden kokoelmien tietueita on mahdollista tuoda Melindaan.

Melinda-yhteistyöllä tehostetaan kuvailutyötä kirjastoissa

Kansallinen metatietovaranto Melinda kokoaa kirjastoaineistojen kuvailevat metatiedot yhteen paikkaan ja tarjoaa tiedontuottamiseen tarkoitetun yhteisen ympäristön Suomen kirjastoille. Melindan laatutyöllä pyritään varmistamaan metatiedon standardinmukaisuus ja vaihdettavuus eri tietokantojen välillä. Melindassa on mukana kirjastoja kaikilta kirjastosektoreilta. Kansalliskirjasto kehittää Melindaa jatkuvasti vastaamaan yhä paremmin kirjastojen tulevia tarpeita.

Lisätietoja:

Koha-Suomi:
Rebekka Pilppula, Koha-Suomi OY:n hallituksen pj., kirjastopalvelujohtaja
rebekka.pilppula (at) turku.fi

Yleisten kirjastojen Melinda:
Eeva-Riitta Peltonen, tietoasiantuntija, Kansalliskirjasto,
eeva-riitta.peltonen (at) helsinki.fi

Kansallinen metatietovaranto:
Minna Olkinuora-Tauru, kehittämispäällikkö, Kansalliskirjasto,
minna.olkinuora-tauru (at) helsinki.fi