MUTU on apuväline YSO-pohjaisten erikoisontologioiden päivittämiseen. MUTUn avulla ontologian ylläpitäjä voi päivittää erikoisontologiansa pohjana olevan YSOn suhteessa ontologian muuhun käsitteistöön. MUTU vertailee erikoisontologian (ml. vanhentunut YSO) käsitteitä tuoreimpaan YSOon, ja tuottaa taulukon havaittujen muutosten pohjalta.

Jokainen taulukon rivi raportoi yhden muutoksen vanhaan erikoisontologiaan liitetyn YSOn ja uuden vertaillun YSOn välillä. Muutostaulukon tekemisen jälkeen erikoisontologian ja vanhan YSO-version liitos täytyy purkaa ja vaihtaa uuteen YSO-versioon. Kun sinulla on käytössäsi erikoisontologia, johon on vaihdettu uusi YSO, käy taulukon jokainen rivi läpi ja muuta erikoisontologiaa tarvittaessa. Kun taulukossa raportoitu muutos (rivi) on käsitelty, niin muutosta kuvaava rivi täytyy poistaa taulukosta käsittelyn merkiksi. Tulostaulukon rivejä voi järjestää eri sarakkeiden mukaan ja tarkastella muutoksia näin ryhminä ja mahdollisesti käsitellä useita muutoksia kerralla. Erityisen hyödyllistä voi olla järjestää taulukko liittyvän YSO-käsitteen tunnuksen eli linkki erikoisontologian YSO-käsitteeseen sarakkeen (ja mahdollisesti muutostyypin) mukaan. Näin voi nähdä mihin kaikkiin erikoisontologian käsitteisiin yksi tietty YSO-käsitteessä tapahtunut muutos vaikuttaa ja käsitellä ne kerralla (poistaa rivit) , jos muutos ei aiheuta toimenpiteitä erikoisontologian käsitteisiin.


MuutostyyppiSelitys ja vaadittava toimenpide
1.1Uudella YSO käsitteellä on sama käytettävä termi kuin erikoisontologian käsitteellä
Toimenpide: Tarkista onko uusi YSO-käsite merkitykseltään sama kuin erikoisontologian samanniminen käsite.
* Jos käsite on sama, näiden välille merkitään ekvivalenssi.
* Jos käsite ei ole sama, erikoisontologian käsitteelle lisätään merkitystä selventävä sulkutarkenne.
2.1YSO käsitteellä on uusi käytettävä termi, joka on sama kuin erikoisontologian käsitteellä
Toimenpide: Tarkista onko uuden käytettävän termin saanut YSO-käsite merkitykseltään sama kuin erikoisontologian samanniminen käsite.
* Jos käsite on sama, näiden välille merkitään ekvivalenssi.
* Jos käsite ei ole sama, erikoisontologian käsitteelle lisätään merkitystä selventävä sulkutarkenne.
2.2Liittyvän YSO käsitteen käytettävä termi on muuttunut
Toimenpide: Tarkista päteekö erikoisontologian käsitteen ja YSO-käsitteen suhde (ekvivalenssi tai yläkäsitesuhde) myös muutoksen jälkeen.
* Jos suhde ei enää päde, se puretaan ja erikoisontologian käsite hierakisoidaan tarvittaessa uudelleen.
* Jos suhde pätee, muutoksia ei tarvita.
3.1Liittyvällä YSO käsitteellä on uusi yläkäsite
Toimenpide: Tarkistetaan päteekö erikoisontologian käsitteen ja YSO-käsitteen suhde (ekvivalenssi tai yläkäsitesuhde) myös muutoksen jälkeen.
* Jos suhde ei enää päde, erikoisontologian käsitteelle on etsittävä uusi yläkäsite tai ekvivalenssi.
* Jos suhde pätee, muutoksia ei tarvita.
3.2Liittyvältä YSO käsitteeltä on poistunut yläkäsite
Toimenpide: ks. 3.1
3.3Liittyvällä YSO käsitteellä on yläkäsite, joka on poistettu käytöstä uudessa YSOssa
Toimenpide: ks. 3.1
3.4Liittyvä YSO-käsite on poistettu käytöstä
Toimenpide: Erikoisontologian käsitteelle on löydettävä uusi yläkäsite tai ekvivalenssi.


Seikkaperäisemmät ohjeet löytyvät täältä: MUTUn tarkempi käyttöohje.