Api.annif.org uudistuu tammikuussa 2020! Tavoitteenamme on ottaa käyttöön uudistettu rajapinta keskiviikkona 15.1.2020. Tähän tiedotteeseen on koottu yhteenveto odotettavissa olevista muutoksista rajapinnan nykyisille käyttäjille. Tiedotamme lisää, kun muutos on tehty.

Uudet algoritmit ja opetusaineistot

Annifia on aktiivisesti kehitetty vuoden 2019 aikana, mutta testirajapintapalvelu api.annif.org on pysynyt pitkään muuttumattomana. Nyt otamme käyttöön uusimman Annif-ohjelmistoversion sekä sen mukana tuomia uusia algoritmeja, jotka on koulutettu paljon entistä laajemmilla opetusaineistoilla. Parannusten pitäisi ennen kaikkea näkyä entistä osuvampina asiasanaehdotuksina. 

Uudempi YSO, jossa mukana myös YSO-paikat

Nykyinen api.annif.org-rajapintapalvelu käyttää Yleisen suomalaisen ontologian versiota 2018.3 Boëthius, joka on jo lähes kaksi vuotta vanha. Uudistuksen myötä YSO päivitetään uudempaan versioon 2019.3 Cicero. Lisäksi mukana ovat nyt myös YSO-paikat, joten Annifin rajapintapalvelu voi jatkossa ehdottaa myös paikannimiä aiheiksi.

Seuraava YSO:n jäädytetty versio julkaistaan alkukeväästä 2020 ja Annifin rajapintapalvelu siirtyy aikanaan käyttämään sitä. Tästä tiedotetaan erikseen.

Rajapinnan tarjoamat projektit

Annifin rajapinnassa on tarjolla useita projekteja, jotka tukevat tiettyä sanastoa ja kieltä. Projektivalikoima pysyy nykyisen kaltaisena, mutta pieniä muutoksia on odotettavissa, koska joidenkin projektien tausta-algoritmit vaihtuvat. Tarjolla on jatkossakin ainakin nämä projektit:

Muutoksia rajapinnan metodinimissä

Annifin rajapinnan keskeisin metodi, jolle annetaan tekstiä ja joka ehdottaa aiheita, on alkuperäiseltä nimeltään “analyze”. Tämän metodin nimi kuitenkin todettiin harhaanjohtavaksi ja nykyisin se tunnetaan nimellä “suggest”. Suosittelemme, että sovellukset siirtyvät käyttämään uutta metodinimeä, joka toimii jo nyt. Vanhakin nimi kuitenkin toimii jatkossakin, vaikka sitä ei uudistuksen jälkeen enää mainita rajapinnan dokumentaatiossa.

Rajapintaan tulee myös uusi learn-metodi, jota voidaan käyttää Annifin opettamiseen esimerkiksi sen jälkeen, kun kuvailija on tarkistanut Annifin ehdottamat aiheet ja korjaillut niitä. Tämän metodin käyttö testirajapinnassa ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole sallittua, koska haluamme ensin selvittää huolellisesti, miten palautteesta oppiminen käytännössä vaikuttaa Annifin ehdotusten laatuun ja sitten päättää, miten laajaan käyttöön learn-metodi voidaan avata.

Annif-prototyypin rajapinta v0 poistuu käytöstä

Osoitteessa api.annif.org/v0/ on ollut jo vuoden 2017 keväästä asti tarjolla Annifin alkuperäisen prototyypin rajapinta. Se poistuu käytöstä rajapintauudistuksen myötä.

Suojattu HTTPS-yhteys tulossa

Testirajapinta api.annif.org ei vielä ole käytettävissä suojatun HTTPS-yhteyden yli. Pyrimme mahdollistamaan HTTPS-käytön mahdollisimman pian, mutta tähän uudistukseen se ei vielä välttämättä ehdi.

Kohti tuotantokäyttöön soveltuvaa rajapintaa

Testirajapinnan uudistus on ensimmäinen askel kohti tavoitettamme tarjota tuotantokäyttöön soveltuva automaattisen sisällönkuvailun rajapinta Finton rajapinnan yhteyteen vuoden 2020 kevääseen mennessä. Tekniikaltaan uusi rajapinta tulee olemaan lähes identtinen api.annif.org-testirajapinnan kanssa, mutta se on tarkoitettu tuotantokäyttöön ja tarjolla on vain rajallinen joukko projekteja, ensi vaiheessa YSO:lle (kolmella kielellä) mutta tulevaisuudessa myös muille sanastoille. Uudesta rajapinnasta tiedotetaan erikseen ja sen käyttöön tullaan tarjoamaan tarkempaa ohjeistusta ja tukipalveluja.