You are viewing an old version of this page. View the current version.

Compare with Current View Page History

« Previous Version 19 Next »

Tällä sivulla ovat RDA:n mukaista kuvailua keventävät linjaukset sekä listaus ydinelementeistä kahdella kuvailutasolla. Keventämistyö jatkuu kuvailun kansallisissa ryhmissä vuonna 2018 kuvailuprosessien ja -ohjeiden käytön sujuvoittamisella. Myös MARC 21 -formaatin käyttöä analysoidaan keventämisen näkökulmasta.

RDA:n keventämislinjaukset 

Kirjastoverkon aloitteesta Kuvailustandardiryhmä kävi läpi vuonna 2017 koko RDA-sääntötekstin kuvailun keventämisen/sujuvoittamisen näkökulmasta. Tuloksena syntyi 43 päivitettyä tai uutta linjausta. Linjauksia muokattiin kolmen kuvailun kansallisen ryhmän (Kuvailevan metatiedon asiantuntijaryhmän, Sisällönkuvailun asiantuntijaryhmän ja Musiikin metatiedon asiantuntijaryhmän) kommenttien pohjalta.

Alla olevat linjaukset on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä RDA-sääntötekstin kanssa. Linjaukset julkaistaan poikkeuksellisesti RDA Toolkit -palvelun ulkopuolella, sillä palvelun ylläpitäjä ei enää päivitä nykyistä (2018) palvelua. Linjaukset siirretään tältä sivulta RDA Toolkitin uuteen versioon vuoden 2019 alkupuolella.

Keväntämislinjaukset ovat RDA-kirjastojen käytössä tämän sivun julkaisemisajankohdasta (toukokuu 2018) alkaen.

 

Kohta RDA:ssaLinjaus aiemminKevennyslinjausSelitys
2.3.3 Rinnakkainen päänimekeRinnakkainen nimeke on lisäydinelementti.Rinnakkainen nimeke on lisäydinelementti perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa
2.3.4 Muu nimeketietoMuu nimeketieto on lisäydinelementti.Muu nimeketieto on lisäydinelementti perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa
2.3.7 Aiempi päänimeke  Aiempi päänimeke on lisäydinelementti.Aiempi päänimeke on lisäydinelementti perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa
2.3.8 Myöhempi päänimekeMyöhempi päänimeke on lisäydinelementti.Myöhempi päänimeke on lisäydinelementti perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
2.4.1.5 Useita  nimiä sisältävä vastuullisuustieto: valinnainen poisjättäminen  Ei sovelleta valinnaista poisjättämistä tiedollisen tai taiteellisen sisällön luomisesta tai toteutuksesta vastuussa olevien henkilöiden, sukujen tai yhteisöjen nimien merkitsemiseen liittyen. Poimittuihin tietueisiin ei tarvitse lisätä nimiä.Sovelletaan valinnaista poisjättämistä.  
2.8.4 Kustantajan nimiLisäydinelementti. Kaikkien tiedonlähteessä esiintyvien kustantajien nimet merkitään, poikkeuksena sarja-aineiston kuvailu. -Linjaus poistettu
2.9.4 Jakajan nimiLisäydinelementti.Jakajan nimi merkitään aina videotallenteiden kuvailuun. 
3.2.1.3 Mediatyyppi + vaihtoehtoJos aineistolle ei pystytä määrittelemään pääasiallista mediatyyppiä, merkitään kaikki aineistoon liittyvät mediatyypit.
Vaihtoehto: Melindassa sovelletaan vaihtoehtoa b: mediatyypit, jotka vastaavat aineiston olennaisimpia osia.
Vaihtoehto: Sovelletaan vaihtoehtoa b: merkitään mediatyypit, jotka vastaavat aineiston olennaisimpia osia.   
3.3.1.3 Tallennetyyppi + vaihtoehtoJos aineistolle ei pystytä määrittelemään pääasiallista tallennetyyppiä, merkitään kaikki aineistoon liittyvät tallennetyypit.
Vaihtoehto: Melindassa sovelletaan vaihtoehtoa b: tallennetyypit, jotka vastaavat aineiston olennaisimpia osia.
Vaihtoehto: Sovelletaan vaihtoehtoa b: merkitään tallennetyypit, jotka vastaavat aineiston olennaisimpia osia.  
3.4.5.3 Numeroimattomat sivut, lehdet ja palstat yksittäisessä niteessä Suositellaan kohtia a) ja b). Melindassa tehtävässä kuvailussa myös vaihtoehto c) voi olla mahdollinen.Vaihtoehtoa c ei noudateta perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa
3.4.5.3.1 Numeroidut ja numeroimattomat jaksot (toinen abc-kohta)Suositellaan kohtia a) ja b). Melindassa tehtävässä kuvailussa myös vaihtoehto c) voi olla mahdollinen.Vaihtoehtoa c ei noudateta perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa
3.4.5.8 Monimutkainen ja epäsäännöllinen numerointiSuositellaan kohtia a) ja b).Vaihtoehtoa c ei noudateta perustasolla.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
3.5 Koko 

Koko on lisäydinelementti perustasolla muissa kuin verkkoaineistoissa ja sarja-aineistoissa.

Linjaus lisätty

Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa  

3.5.1.6 Useita tallenteita käsittävät aineistot: vaihtoehto Vaihtoehto: ei sovelleta vaihtoehtoa.Vaihtoehto: sovelletaan vaihtoehtoa ydintasolla.

Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa  

3.16.4.3 Toistonopeuden merkitseminen: vaihtoehto -Vaihtoehto: ei sovelleta vaihtoehtoa.Linjaus lisätty
4.6.1.4 URL-osoitteen lisäyksen, korjauksen tai poiston vaativat muutokset-Vanhentuneet URL-osoitteet poistetaan tekstimuotoisen aineiston kuvailusta.Linjaus lisätty 
5.4 Kieli ja kirjoitusjärjestelmä Melinda-metatietovarannon kuvailussa ei kuvailijan translitteroimaa nimekettä merkitä varianttinimekkeeksi vaan päänimekkeeksi. -Lause poistettu linjauksesta
5.7 TunnistamistasoLisäydinelementti.Lisäydinelementti. Tunnistamistaso ei ole lisäydinelementti ydintasolla. 

Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa  

 
5.8 Käytetty lähde Lisäydinelementti.Lisäydinelementti. Tunnistamistaso ei ole lisäydinelementti ydintasolla. Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa  
6.2.1.8 Alkukirjainten ja kirjainsanojen kirjoittaminen Noudatetaan liitteen A ohjeita. -Linjaus poistettu
6.2.2.6.1 Nimeke tietolähteistä Vakiintuneen nimekkeen valinnassa voidaan käyttää erikielisiä tietolähteitä. Säännönvastainen linjaus poistettu
6.2.2.6.2 Sepitetyt nimekkeet: vaihtoehto-Vaihtoehto: ei sovelleta vaihtoehtoa. Linjaus lisätty 
6.9.1.3 Sisältötyypin merkitseminen: vaihtoehto Vaihtoehto: Sovelletaan vaihtoehtoa b: sisältötyypit, jotka soveltuvat aineiston olennaisimpiin osiin. Vaihtoehto: Ydintasolla sovelletaan vaihtoehtoa a ja perustasolla vaihtoehtoa b. Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
6.16.1.3 Musiikkiteosten numerointien merkitseminenMusiikkiteoksen numerointi merkitään erillisenä elementtinä aina kun mahdollista.Musiikkiteoksen numerointi merkitään teoksen kuvailuun erillisenä elementtinä aina kun mahdollista. Ydintasolla musiikkiteoksen numerointia ei tarvitse merkitä teokseen kuvailuun erillisenä elementtinä.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
6.17.1.3 Sävellajin merkitseminen Sävellaji merkitään erillisenä elementtinä, mikäli sitä pidetään tarpeellisena.Sävellaji merkitään erillisenä elementtinä, mikäli sitä pidetään tarpeellisena. Ydintasolla sävellajia ei tarvitse merkitä erillisenä elementtinä. Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
 6.18.1.4 Sovitukset, transkriptiot tms.Taidemusiikkisovituksesta, -transkriptiosta tms. merkitään sovitettu täydennettynä sovituksen esityskokoonpanolla aina kun mahdollista.Taidemusiikkisovituksesta, -transkriptiosta tms. merkitään sovitettu täydennettynä sovituksen esityskokoonpanolla aina kun mahdollista. Ydintasolla sovituksen esityskokoonpanoa ei tarvitse merkitä erillisenä elementtinä.Ks. kuvailutasot tämän sivun alalaidassa 
6.23.2.9.5.2 Yksittäinen katkelma, joka identifioidaan numeroinnilla: vaihtoehto -Vaihtoehto: noudatetaan vaihtoehtoa. Käytetään arabialaisia numeroita luvun merkitsemisessä.Linjaus lisätty
7.13.2 KirjoitusjärjestelmäLisäydinelementti silloin, kun kieltä voidaan kirjoittaa usealla kirjoitusjärjestelmällä tai kieltä on kirjoitettu sille poikkeuksellisella kirjoitusjärjestelmällä. -Linjaus poistettu
7.15 Kuvitus Lisäydinelementti kuvateoksissa.  -Linjaus poistettu, sillä kuvitus-elementtiä voi käyttää vain aineistoissa, jotka eivät ole ensisijaisesti kuvia.
7.22.1.4 Osien kesto-Vaihtoehto: sovelletaan vaihtoehtoa.Linjaus lisätty
7.25.5 Lisätieto mittakaavasta  Lisäydinelementti. -Linjaus poistettu
8.10 Tunnistamistaso   - Lisäydinelementti.Linjaus lisätty
9.19.1.1 Yleiset suositukset henkilön auktorisoidun hakutiedon muodostamisesta: valinnainen lisäys Valinnainen lisäys: Sovelletaan valinnaista lisäystä.Valinnainen lisäys: Sovelletaan valinnaista lisäystä henkilön kuvailussa. 
9.19.1.4 Nimen täydellisempi muoto: valinnainen lisäysValinnainen lisäys: Sovelletaan valinnaista lisäystä. Kansallisbibliografisessa kuvailussa ei sovelluta valinnaista lisäystä.Valinnainen lisäys: Valinnaista lisäystä ei sovelleta henkilön kuvailussa. 
16.2.2.12 Muissa hallintoalueissa sijaitsevat paikat  Vaihtoehto: sovelletaan vaihtoehtoa.Vaihtoehto: ei sovelleta vaihtoehtoa. 
19.1.2 Teokseen liittyvien henkilöiden, sukujen ja yhteisöjen merkitseminen Aggregaattiteokseen (esim. artikkelikokoomateos) sisältyvien teosten tekijöitä tai teoksiin liittyviä muita henkilöitä, sukuja tai yhteisöjä ei tarvitse merkitä, jos tekijäviittausten tekeminen osoittautuu kohtuuttoman raskaaksi.Kuvailevan yhteisön harkinnan mukaan merkitään kaikki tai vain osa aggregaattiteokseen (esim. artikkelikokoomateos) sisältyvien teosten tekijöistä tai teoksiin liittyvistä muista henkilöistä, suvuista tai yhteisöistä.  
20.2 Ekspression tekijä Toimittaja, kääntäjä, sanoittaja ja sovittaja ovat ydinelementtejä, kuvittaja on ydinelementti silloin kun on kyse kuvateoksesta. Jos samassa roolissa on useampi ekspression tekijä, voi soveltaa valinnaista poisjättämistä. Muut ekspression tekijät merkitään, kun ne katsotaan tärkeiksi.Toimittaja, kääntäjä, sanoittaja, pääesittäjä ja sovittaja ovat lisäydinelementtejä. Kuvittaja on lisäydinelementti silloin, kun kuvitus on keskeinen, mutta ei ainoa teoksen sisältö. Kuvateoksissa kuvien tekijä on teoksen tekijä eli roolissa taiteilija. 
23.5.1.3 Suhteen määritteen merkitseminen -Liitteen M määritteitä ei käytetä toistaiseksi aihetta osoittavissa suhteissa (MARC 21 -formaatin 6XX-kentissä). Määritteitä aletaan käyttää, kun MARC 21 -formaatti mahdollistaa i-osakentän käytön 6XX-kentissä.Linjaus lisätty
25.1 Viittauksen kohteena oleva teosTeosten välinen osa-kokonaisuussuhde on lisäydinelementti kokoomateoksissa, poikkeuksina runot, virret, konferenssiesitelmät, päiväkirjat, haastattelu- tai kirjekokoelmat ja vastaavat aineistot. Linjaukseen voidaan tehdä poikkeus kuvailevan yhteisön harkinnan mukaan, jos linjauksen noudattaminen osoittautuu kohtuuttoman raskaaksi.Teosten välinen suhde on lisäydinelementti myös sarjasuhteissa (seuraaja, edeltäjä yms.). Teosten välinen suhde on lisäydinelementti sarja-aineiston suhteissa (seuraaja, edeltäjä yms.). Teosten väliset johdannaissuhteet ja kokoomateosten osa-kokonaisuussuhteet merkitään tapauskohtaisesti.  
26.1 Viittauksen kohteena oleva ekspressio  Ekspressioiden väliset suhteet muodostavat kokoomateosten ydinelementin. Linjaukseen voidaan tehdä poikkeus kuvailevan yhteisön harkinnan mukaan, jos linjauksen noudattaminen osoittautuu kohtuuttoman raskaaksi. Kun kokoomateos koostuu alkuperäisestä ekspressiosta ja sen käännöksestä, kummastakin ekspressiosta luodaan analyyttinen auktorisoitu hakutieto. Jos kokoomateokseen sisältyy alkuperäisen ekspression lisäksi useampi kuin yksi käännös, luodaan alkuperäisestä ekspressiosta ja vähintään yhdestä käännöksestä analyyttinen auktorisoitu hakutieto. Samaa periaatetta noudatetaan, kun on kyse kokoomateoksen eri kieliversioista. Kun kokoomateos koostuu muunlaisista ekspressioista, muodostetaan analyyttinen auktorisoitu hakutieto vallitsevasta tai järjestyksessä ensimmäisestä ekspressiosta, jos se muodostaa merkittävän osan kuvailun kohteesta. Esipuhetta tai johdantokappaletta ei huomioida. Ekspressioiden väliset suhteet eivät yleensä muodosta ydinelementtiä silloin kun kyseessä on runoantologia, virsikokoelma, konferenssijulkaisu, aikakausjulkaisu, haastattelu- tai kirjekokoelma tai vastaava. Ekspressioiden väliset suhteet muodostavat ydinelementin myös silloin kun kyseessä on sarjojen välinen suhde, jota kuvataan ilmaisulla Seuraaja tms. Sarjamaisten ekspressioiden keskinäiset suhteet merkitään. Ekspressioiden välinen suhde on lisäydinelementti sarja-aineiston suhteissa (seuraaja, edeltäjä yms.). Ekspressioiden väliset johdannaissuhteet (esim. käännökset) ja osa-kokonaisuussuhteet merkitään tapauskohtaisesti.   
A.1 Yleinen suositus: vaihtoehto Vaihtoehto: Sovelletaan vaihtoehtoa manifestaation ja kappaleen niiden elementtien merkitsemisessä, joita ei jäljennetä kuvailuun tiedonlähteessä esiintyvässä muodossa.Linjaus lisätty
I.0 Soveltamisala -Aineiston ja toimijan välisen suhteen määrite merkitään kuvailuun tapauskohtaisesti.Linjaus lisätty
M Soveltamisala  -Liitteen M määritteitä ei käytetä toistaiseksi aihetta osoittavissa suhteissa (MARC 21 -formaatin 6XX-kentissä). Määritteitä aletaan käyttää, kun MARC 21 -formaatti mahdollistaa i-osakentän käytön 6XX-kentissä.Linjaus lisätty

Ydinelementit kahdella kuvailutasolla 

Kuvailustandardiryhmä muodosti RDA:n elementeistä kaksi kuvailutasoa:

  • Ydintaso, jossa on vain RDA:n pakollisiksi määrittelemät ydinelementit (58 kappaletta)
  • Perustaso, jossa on RDA:n pakollisten ydinelementtien lisäksi myös suomalaisten kirjastojen pakollisiksi linjaamat lisäydinelementit (96 kappaletta).  

Kuvailutasot elementteineen löytyvät TÄSTÄ TAULUKOSTA

Ydin- ja perustasoa selittävät elementtikohtaiset linjaukset löytyvät joko RDA Toolkitista (ks. SKL-ikoni) tai tältä sivulta (ks. yllä).

Kaikkia elementtejä ei merkitä jokaiseen kuvailuun, vaan elementit valitaan aineistokohtaisesti. Ydinelementtilistauksessa on myös ne elementit, joita merkitään kuvailuun vasta, kun tietomallina on linkitetyn datan tuotantoa tukeva tietomalli (MARC 21 -formaatin seuraaja). Kuvailutaso ei estä kuvailijaa tallentamasta myös muita kuin kuvailutasolle määriteltyjä elementtejä.

Kuvailustandardiryhmä suosittaa RDA:ta noudattaville kirjastoille perustason kuvailua. Kuvailutason valinta (ydin- vai perustaso) tehdään tietokantakohtaisesti.

 

  • No labels