Skosmos-ohjelmiston käytön edistämiseksi sille on tehty oma kotisivu skosmos.org, joka kertoo ohjelmiston käytöstä, vaatimuksista ja kehityksestä erityisesti kansainväliselle kehittäjäyhteisölle englannin kielellä.

Finto-projektin tämän vuoden projektisuunnitelmassa yhtenä tavoitteena on Finton taustalla olevan Skosmos-ohjelmiston näkyvyyden lisääminen. Skosmos on käypä työkalu sanastojen ja ontologioiden jakeluun ja toivomme sille lisää käyttäjiä ja mahdollisesti myös uusia kehittäjiä. Käyttäjäyhteisön laajenemisesta on meille monenlaista hyötyä, mm. olemme jo nyt saaneet ohjelmistoon parannusehdotuksia, bugikorjauksia ja käännöksiä Norjasta, Saksasta ja Italiasta. Tietenkin tämä myös lisää Finto-projektin ja Kansalliskirjaston näkyvyyttä maailmalla.

Kansainväliselle yleisölle suunnatulle yhteisösivustolle on kysyntää, sillä Skosmos on jo nyt käytössä Suomen rajojen ulkopuolella: YK:n maatalousjärjestö FAO on ottanut sen käyttöön AGROVOC-sanaston julkaisutyökaluna ja aikoo käyttää sitä myös AGROVOCin mahdollisen seuraajan GACSin julkaisuun, Oslon yliopiston kirjastossa sitä käytetään asiasanastojen julkaisuun, ja Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltion paikkatietohankkeessa sitä käytetään luokitusten julkaisuun.

Sivusto toimii ohjelmiston käyntikorttina ja näyteikkunana, mutta varsinainen Skosmoksen tekninen dokumentaatio sijaitsee jatkossakin GitHubissa.

Artikkelikäsikirjoitus Skosmoksesta

Skosmoksesta ja sen käytöstä maailmalla kertova artikkelikäsikirjoitus "Publishing SKOS vocabularies with Skosmos" on valmistunut ja se on toimitettu vertaisarviointiin erääseen tieteelliseen lehteen. Käsikirjoitus on jo tässä vaiheessa julkaistu skosmos.org-sivustolla, vaikka ei olekaan vielä varmaa, hyväksyykö juuri tämä lehti sen julkaistavaksi - luotamme siihen, että sille löytyy sopiva julkaisukanava ennen pitkää. Kirjoittamiseen osallistui Finto-tiimin lisäksi myös ONKI-palvelua kehittänyt Jouni Tuominen SeCo-tutkimusryhmästä sekä kolme ulkomaista kirjoittajaa: Thomas Baker, joka on yksi SKOS-mallin kehittäjistä sekä Skosmosta omissa organisaatioissaan käyttäneet Caterina Caracciolo FAO:sta ja Armin Retterath Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltion paikkatietohankkeesta.