• Asterin tietueisiin on tehty massakorjauksia, joiden tavoitteena oli rikastaa ja yhtenäistää toimijoihin liittyviä kuvailutietoja. Esimerkiksi 046-kentässä olevat ajankohdat on muutettu edtf-formaatin mukaiseksi, 372-kentässä olevat YSA- ja musa-termit on konvertoitu YSO-termeiksi ja 374-kentässä olevat ammattinimet on linkitetty metatietosanastoon.
    • Työn alla on vielä tekijän nimenmuotoihin liittyvien suhdemääritteiden rikastaminen huomautuskentissä olevan tiedon perusteella.
  • Valmistelu Asterin henkilöihin liittyvän kuvailutietojen avaamista avoimena datana Fintossa on alkanut auktoriteettitietueessa olevien elementtien mäppäyksestä.
    • Tiedottamme suunnitelmasta ja sen toteuttamisesta tarkemmin keväämmällä 2020.
  • Toimijakuvailupalvelu neuvottelee Muusa-kuvailuryhmän kanssa Hankalien musiikkinimien luettelon sisältämien ulkomaalaisten toimijoiden kuvailusta Asteriin.
    • Hankalat musiikkinimet -luettelon sisältämät suomalaiset toimijat ovat kuvailtu Asteriin Violan auktoriteettiprojektin yhteydessä tänä vuonna.
  • Perusteella olevan Toimijakuvailuverkoston ensimmäinen kokous järjestetään näillä näkymin joulukuun puolessa välissä.
    • Kysy tarvittaessa lisää toimijakuvailupalvelusta (toimijakuvailu-posti ( at ) helsinki.fi).
  • ISNI-projektin kuulumisia: Kansalliskirjasto on osallistumassa Consultation group for libraries -nimiseen kansainväliseen työryhmään, joka on tarkoitettu kirjastoille ja kirjastoverkoille, jotka käyttävät ISNI tunnusta tietokannoissaan.
    • Ryhmän tarkoitus on viestittää kirjastojen tarpeita ISNIn ylläpitäjien suuntaan ja edistää kirjastojen välistä yhteistyötä ISNI tunnukseen liittyvissä kysymyksissä.
    • Noin puolet ISNIn tiedontuottajista on kirjastoja, joten kirjastoilla on tarve luoda yhteisiä käytänteitä ISNIn suhteen, koska muiden tiedontuottajien metadata saattaa poiketa kirjastojen toimittamista tiedoista.
  • No labels