Pöytäkirja

Aika: 15.5.2017 klo 12.30-15.45
Paikka:
Kansalliskirjasto, Leipätehdas, Kardemumma (503)
Läsnä:
Ilkka Haataja (pj, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirjasto), Ulla Ikäheimo (sihteeri, Kansalliskirjasto), Tarja Mäkinen (Kansalliskirjasto), Heli Pohjola (Raision kaupunginkirjasto, etäyhteys), Katerina Sornova (Kansalliskirjasto), Tiina Tolonen (Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto, etäyhteys), Tommi Viitamies (Helsingin kaupunginkirjasto)
Kutsuttu asiantuntija: Johanna Parviainen (BTJ), Minttu Hurme (Kansalliskirjasto, kohdat 5-7)
Poissa: Ilona Heinonen (Tampereen kaupunginkirjasto)

1. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Hyväksytty.

Todettiin, että viimeisessä kohdassa mainittujen YMN-ohjeluetteloiden käyttö RDA-maailmassa on syytä selventää. Myös YMN-luetteloiden tuleva päivitys ja mahdolliset uudet luettelot RDA-aikana vaativat selvennystä. Luumu-ryhmältä toivotaan ohjeistusta kansallista käytäntöä varten.

2. Ilmoitusasioita

RDA-kuvailun ilman MARC 21 –formaattia käsittelevä RIMMF-työpaja järjestetään tänä vuonna marraskuussa. Eli kesän alkuun (1.6.) suunniteltu työpaja peruuntuu. Lisätietoa RIMMF-työpajoista: https://www.kiwi.fi/x/mQFVB  Viime vuoden työpajassa tehty entiteetti/suhde-rakenteinen tietuesetti Aleksis Kiven teoksista, ks. http://rballs.info/

Seuraava Kuvailusääntöpalvelun järjestämä RDA-verkkokoulutus on 15.6. Silloin käsitellään tekijyyttä RDA-kuvailussa. Lisätietoa verkkokoulutuksista: https://www.kiwi.fi/x/6wJCAw

RDA:n kansainvälinen kommentointiprosessi on tältä vuodelta päättynyt. Kirjastoilta tai kuvailun kansallisilta yhteistyöryhmiltä ei tullut yhtään muutosehdotusta. Tämä poikkeuksellisen lyhyt kommentointiprosessi johtuu ehdotusten puutteen lisäksi myös siitä, että kansainvälinen RDA-kehittämisverkosto ei ota tänä vuonna vastaa muutosehdotuksia RDA-tekstiin. RDA Toolkitin sisällön kehittäminen on jäädytetty huhtikuun 2017 ja huhtikuun 2018 välisenä aikana. Huhtikuussa 2018 julkaistaan uudella käsitemallilla ja muilla sisällöllisillä muutoksilla päivitetty RDA-tekstin uusi versio RDA Toolkitissa. Lisätietoa kommentoinnista: https://www.kiwi.fi/x/HYOiAw

Kuvailusääntöpalvelu yhteistyössä Kuvailustandardien kansallinen kehittämisryhmän kanssa julkaisi kuvailusääntöjä ohjaavien kuvailun periaatteiden käännöksen tämän vuoden helmikuussa. IFLAn periaatteiden suomenkielinen ja englanninkielinen versio Kuvailusääntöpalvelun sivulla: https://www.kiwi.fi/x/CQFhB

Kuvailun tiedotuspäivä järjestetään tänä vuonna 27.9. kuvailun kansallisten ryhmien yhteistyönä. Lisätietoa päivästä kesän aikana.

Kirjastojärjestelmien ja Kansalliskirjaston yhteisen Katve-ryhmän kokouksessa 21.3. sovittiin, että siirtymäaikaa musiikkiaineiston pääkirjausten merkitsemisessä jatketaan syyskuulle asti teknisistä syistä. Axiellin Auroran versioon 6.1 on tulossa poimintakoodi $9 1xx, versio on nyt testivaiheessa.

3. RDA-sovellusohjeen päivittäminen

Musiikkiaineiston MARC/RDA-sovellusohje julkaistiin 7.4.  Päätettiin, että jatkossa MusaMelinda-työryhmä päivittää sovellusohjetta käytännössä. Luumu-ryhmä seuraa ohjeistusta ja valvoo yhtenäisyyttä.

Toistaiseksi kiinteiden kenttien ohjeet puuttuvat. Ulla Ikäheimo päivittää ohjeet yleisen MARC 21 -sovellusohjeen pohjalta ja työryhmä kommentoi sähköpostitse.

4. Kuvailun keventäminen

Kuvailustandardien kansallinen kehittämisryhmä on käymässä läpi RDA-ohjeita kuvailun keventämisen näkökulmasta. Tarkoitus on määritellä kuvailun minimitaso, välitaso ja täydellinen taso sekä käydä läpi suomalaiset linjaukset.

Kuvailun keventämisestä on tulossa kansallisten kuvailuryhmien yhteinen työpaja Helsingissä 26.9.

5. Osakohteiden käsittely ja merge

 

Osakohteitakin yhdistävä uusi merge-ohjelma merge.melinda.kansalliskirjasto.fi
Kirjastot voivat mielellään yhdistää osakohteita tällä työkalulla, jos resursseja on. Työ vaatii musiikin kuvailun tuntemista ja usein tarkistuksia esim. yhtenäistettyjen nimien ohjeluetteloista. Kansalliskirjasto kehittää edelleen automaattisia korjauksia, mutta kaikkea ei voi korjata koneellisesti.

6. Esityskokoonpanokenttä 382

Minttu Hurme on tehnyt Melindaan hakuindeksin 382-kentän esityskokoonpanoista. Indeksi löytyy selaushausta ja tarkennetusta hausta. Toistaiseksi kenttää ei ole käytetty paljon, joten hakutulokset ovat vielä suppeita.

Minttu esitteli mahdollisuutta konvertoida 500-kenttien esityskokoonpanohuomautuksia 382-kenttiin. Tämä parantaisi oleellisesti hakutulosta. Konversio voitaisiin mahdollisesti liittää laajempaan yhteyteen, kun asiasanat konvertoidaan ontologiatermeiksi. (ks. seuraava kohta)

7. YSAsta YSOon siirtymä

Kansalliskirjaston asiasanasto- ja ontologiapalvelut, kansallinen kuvailun standardiryhmä ja sisällönkuvailutyöryhmä suosittavat siirtymistä asiasanastoista ontologioihin eli YSAsta YSOon. Tätä siirtymää voi seurata ja kommentoida erillisellä sivustolla YSAsta YSOon siirtymä. Toistaiseksi ei ole tehty lopullista päätöstä siirtymisestä eikä käytännön konversio- tai ohjeistussuunnitelmaa vielä ole olemassa.

Ontologian käyttöönottoa helpottaa asiasanojen ketjutuksesta luopuminen. Musiikkiaineistossa ketjut kuitenkin on koettu tärkeiksi. Kansalliskirjaston tekemän selvityksen mukaan noin 30 prosenttia kirjastoista ketjuttaa edelleen, erityisesti musiikkiaineistossa.

Asiasanaketjuja voitaisiin purkaa loogisiin uusiin 3-alkuisiin kenttiin. Soittimille on kenttä 382, samoin teosten syntyajoille ja -paikoille sekä muototermeille on omat kentät. Useimmat musiikin asiasanat ovatkin genretermejä, jotka tulevat 655-kenttään. MusaMelinda totesi, että ketjujen purkamista on vielä selvitettävä. Nyt ketjutetun asiasanan linkistä pääsee helposti klikkaamalla jatkohakuun ja juuri samaan aiheeseen. Yksittäiset maat ja ajanmääreet eivät aina liity juuri haettavaan asiaan.

8. Seuraava kokous

Keskiviikko 6.9. klo 12.30-16.00 Kansalliskirjaston Leipätehtaan Kardemummassa

 


  • No labels